Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Kolin matkailukesän uutuudet

Kolin ensimmäinen matkailumaja ja Suomen vanhin opastettu luontopolku avattiin vuonna 1896. Yli sadan vuoden ajan Kolista on tullut kohde, jossa suomalaiset käyvät sukupolvi toisensa jälkeen kuvauttamassa itsensä Kolin huipulla. Alkavaan  kesämatkailukauteen avataan uusia palveluja.

Kolin edessä avautuvalle Pieliselle, Suomen neljänneksi suurimmalle järvelle saadaan uusi vesireitti, kun 88-paikkaisen M/S Marival II -risteilijä aloittaa liikenteen Kolin kylän ja vastarannalla sijaitsevan Vuonislahden kylän välillä. Uutta ovat myös Jongunjoen Matkailun ennakkoon varattavat pienveneretket Lieksan satamasta Pielisen saariin ja Kolin kansallispuistoon.

Juhannuksena Kolin kylän keskustaan avataan 130 huoneen Break Sokos Hotel Koli Kylä. Hotellissa avaa toimipisteensä myös kansainvälisesti palkittu tislaamo The Helsinki Distilling Company. Tislaamon paikallisia tuotteita tulee myyntiin useaan Kolin ravintolaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Uuden hotellin lisäksi alueen majoituskapasiteetti on kasvanut uusien loma-asuntojen myötä. Tärkeää on, että kasvavia matkailijavirtoja varten olemme jo saaneet ja saamassa vielä lisää uusia ohjelmapalveluiden tuottajia”, sanoo alueen matkailutoimintaa koordinoivan Kolin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Tiina Kanninen.

 

Vinkit Kolin matkailukesään 2023

  • Suositun Herajärven kierros -retkeilyreitin (30-61 km) palvelut uudistuvat. Palvelut uudistuvat Kiviniemessä, yhdessä reitin aloitus- ja päätepisteistä, kun ohjelmapalvelutuottaja Kontiolahti Outdoor laajentaa toimintaansa Kolille. Lisäksi Metsähallitus avaa kesä-heinäkuun vaihteessa uuden allergiaystävällisen Honkapirtti-vuokratuvan Herajärven rannalla.
  • Kolin Retkiviikko 26.6.-2.7. Ulkoilun teemaviikko tarjoaa päivittäin ohjattua tai omatoimista ohjelmaa.
  • Viikko-ohjelma kokoaa aktiviteetteja. Aktiviteetit ja alueen tarjonta on esillä yksissä kansissa Kolin viikko-ohjelmassa, josta esimerkiksi perheet löytävät kohteita ja tekemistä. Ohjelma julkaistaan toukokuun aikana.
  • Kesäteatterien huippukesä. Ohjelmassa legendaarisen Simpauttajan uusi tuleminen Vuonis-Kukkuteatterissa sekä Muistilääke-esitys Vuokonjärven Kesäteatterissa.
  • Uudistetut, värikoodatut luontopolut Kolin kansallispuiston huipulta satamaan ja kylälle. Reitit Kolin kylän keskustasta ja Kolin satamasta johdattavat kulkijan mm. kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden Mattilan ja Vaaralan tilojen sekä Ipatinvaaran vanhan metsän kautta Ukko-Kolin ikonisiin maisemiin. Reitit voi kulkea molempiin suuntiin, mutta pysäköinnin takia suositeltava kulkusuunta on alhaalta ylös.
  • Break Sokos Hotel Koli Kylä. Juhannuksena Kolin kylän keskustassa ovensa avaa uusi, nelikerroksinen 130 huoneen hotelli.
  • Tykätyt perhekohteet. Päivävierailukohteena muun muassa Leskelän Mummon Hevospiha (hevosia, lampaita, kissa, kyyttöjä, kanoja, kaneja, minipossuja, vuohia) Kuutostien varressa sekä majoituskohteena esimerkiksi Iso-Karhun erästely- ja luontoalueen mökit 20 hehtaarin erämaajärven rannoilla.
  • Uusi kesäterassi anniskeluoikeuksin Pielisen itärannalla. Wanhan Koulun Kahvila avaa pitsoja tarjoilevan kesäterassin mm. kuvanveistäjä ja taiteilija Eva Ryynäsen ateljeesta tunnetussa Vuonislahden kylässä.
  • Pienveneretket Pielisellä ja melontaretket jokimaisemissa. Jongunjoen Matkailun Pielisen pienveneretket tai opastetut melontaretket yli 200 kilometrin joki- ja järvireiteillä Jongunjoen maisemissa.
  • Kesäjuhlat perhepiirissä? Kesä on sukukokousten ja perhejuhlien vilkkainta aikaa. Omien kesäjuhlien pitopaikaksi persoonallisia kohteita ovat esimerkiksi liki satavuotias Juuan Seurojentalo sekä 1800-luvun lopulta oleva Hattusaaren Rantamajojen Ristola-juhlatila.
  • Uusia pitkospuita ja palvelurakenteita Ruunaan retkeilyalueella. Valtion retkeilyalueista suosituimmalla, Ruunaan retkeilyalueella, uusitaan tänä kesänä siltoja, pitkospuita sekä muita retkeilijää palvelevia rakenteita. Ruunaan retkeilyalueella on merkittyjä retkeilypolkuja yhteensä noin 50 kilometriä ja liki 30 tulentekopaikkaa, joissa voi myös leiriytyä.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Lähde: Kolin Matkailu

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.