Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Kolumni: Matkatoimistot ja koronatuet

Kolumni: Cathy Buure

 

Ennen koronaa matkatoimistojen liiketoiminta oli toimiva ja tuottava. Siihen jokainen yritys halajaa palaavansa koronan jälkeisessä elämässä, hamassa tulevaisuudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mutta saadakseen Business Finlandin rahoitusta matkatoimiston tulee löytää yritykselle uusia ratkaisuja tuotteisiin tai tuotantoon. Rahoitusta EI voi käyttää liiketoiminnan häiriöistä aiheutuvien tappioiden kattamiseen. Kyse ei siis ole tuesta, joka auttaisi selviämään nykyisestä häiriötilanteesta.

Monet ravintolat ovat nopeasti kehittäneet take away -ateriapalveluja, joilla pystyvät edes osittain paikkaamaan kassatilannettaan. Mitä matkatoimistot voisivat tehdä, jotta kassaan tipahtelisi edes joitain euroja nyt?

Rajat ovat kiinni, siispä kohderyhmäksi kotimaiset matkaajat.
Hotellit ovat kiinni, siispä siirrytään vuokramökkien markkinointiin. Ai niin, pääministerihän suositteli, ettei mökille nyt mentäisi.
Toisten ihmisten kohtaamisiakin tulee välttää eikä Lappiin ole nyt lainkaan soveliaista suunnata.

Mikä siis neuvoksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ideoidaan ja markkinoidaan HIDE AWAY -palveluja.

Vuokrataan telttoja ja laavuja, myydään retkivarusteita ja -asusteita sekä tietysti maukasta retkimuonaa.
Miten asiakkaat saadaan perille luonnon helmaan, korpimetsiin? Junat ja bussit eivät kulje, kotimaan lennoistakaan ei ole apua. No mutta: taksit kulkevat, autoja voi vuokrata jos ei omista omaa, yksityiskoneita ja helikoptereitakin voi vuokrata.

Kalliiksi tulevat moiset hide away -tuotteet. Väki on pakkolomien ja irtisanomisten takia tiukoilla.
Siispä teltat ja laavut pystyyn asutuskeskusten lähimaastoon, jokaiseen niemeen ja notkelmaan. Vuokrataan kävelysauvoja ja vaelluskenkiä, retkipyöriä unohtamatta. Kanootilla ja soutuveneellä pääsee lähisaariinkin. Kerrostalon pihaankin Aurinkomatkat voi tulla pystyttämään tiipiin. Jos häiriötilanne jatkuu, siirrytään iglujen, lumikenkien ja retkiluistimien vuokraukseen.

Mahtaako moisilla hide away -tuotteilla saada katetta, jolla matkatoimisto voisi elää nyt?

Kuka niitä toimistossa kehittäisi ja möisi, kun rahaa ei ole palkkoihin? No sillä Business Finlandin rahoituksella tietenkin. Jos toimisto satsaa uuteen tuotteeseen 1 250 e, saa se 10 000 euroa ideointi- ja selvitystyöhön. Tai jos satsaa 25 000 e, rahoitusta tulee jopa 100 000 e. Sillähän pötkitään jo pitkälle.

Kuva: Visit Finlandin kuvapankki

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.