Kolumni: Rentoutumista, uuden kohteen jännitystä ja hyvää ruokaa

Kolumni: Leif Neuvonen, ebookers

Ulkomaanmatkojen osalta viimeiset pari vuotta ovat olleet suomalaisille haastavia aiempaan

verrattuna. Onneksi ulkomaanmatkailun rinnalla kotimaan matkakohteet voittivat suomalaisten sydämet, ja monille tulivat tutuiksi niin kansallispuistot, saariston helmet kuin Suomen hurmaavat kesäkaupungitkin. Vaikka kotimaassa sijaitsevien kohteiden suosio jatkaakin kasvamistaan, ei mikään vedä vertoja sille kaipuulle, joka monilla suomalaisilla on ulkomaille suuntautuvia matkoja kohtaan.

Suomalaiset ovat perinteisesti innokkaita matkustajia, mutta mikä on matkailun todellinen merkitys suomalaisille? Pandemia on pysyvästi vaikuttanut suomalaisten matkailutottumuksiin, mutta suomalaisten matkailuinto näyttää olevan palannut, mikä näkyy esimerkiksi kasvavassa kiinnostuksessa New Yorkin ja Phuketin kaltaisia kaukokohteita kohtaan.

Mutta mitä suomalaiset todella matkoiltaan kaipaavat? Mistä suomalainen on matkalla erityisen intohimoinen? Muun muassa näitä lähdimme ebookersilla keväällä selvittämään.

Pitkän vuoden jälkeen matka ulkomaille on suomalaiselle ensisijaisesti keino ottaa etäisyyttä arkeen ja nauttia tauosta arjen askareista. Etenkin pandemia-ajan matkustusrajoitusten jälkeen

lomamatka merkitsee arjen irtioton lisäksi suomalaisille erityisesti mahdollisuutta rauhoittua ja tutkailla stressittömästi uusia kohteita. Tutkimuksessamme huomasimme, että lomalla erityisen tärkeää on spontaanius. Yli puolet suomalaisista kokeekin, että olennainen osa lomailua on elää hetkessä, ja jättää etukäteen tehdyt suunnitelmat vähemmälle.

Rauhaa ja hiljaisuutta rakastava suomalainen karttaa tunnetusti ihmisjoukkoja, ja yli puolet  toivoo matkakohteesta löytyvän ainakin jonkin verran rauhaa ja hiljaisuutta. Liian hiljaista ei kuitenkaan saa olla, sillä yli kolmannes suomalaisista on erityisesti kaivannut myös sitä tunnetta ja kutkuttavaa jännitystä, kun uuteen kohteeseen saapuu ensimmäisen kerran.

Matkaillessa yksi asia nousee suomalaisilla tärkeysjärjestyksessä ylitse muiden – hyvä ruoka ja juoma. Matkalla suomalaiset haluavat nauttia hyvästä ruuasta, ja yhä useammin lomamatkoiltaan suomalaiset kaipaavat erityisesti uusia gastronomisia elämyksiä ja hyvän ruuan ja juoman parissa vietettyjä hetkiä tai vaikkapa vierailuja viinitiloille ja panimoihin. Kesän suosituimmiksi kohteiksi nousseiden Espanjan, Ranskan ja Kreikan myötä lomaileville suomalaisille saattaa maistua hurmaava paella, Provencen viinit ja tuoreista tuorein kala.

Intohimon kohteesta riippumatta, matkailu on suomalaisille tärkeää, ja tästä kertoo jo se, että ebookersin hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan, pandemiankaan myötä suomalaiset eivät mielellään kajonneet matkabudjettiinsa. Elämykset ja irtiotot omasta arjesta ovat onneksi suomalaisille mahdollisia myös kesäkauden ulkopuolella. Lomamatkasta voi pienillä asioilla tehdä itselle aidosti uniikin ja ikimuistoisen kokemuksen, jossa pääsee rentoutumaan ja tekemään jotain erilaista. Yöpyminen linnassa tai lasi-iglussa, retki upeaan kansallispuistoon tai paikallisoppaan esittelemät matkakohteen parhaat salaisuudet ovat omiaan luomaan muistoja.

Yhdessä voimme muistuttaa suomalaisia siitä, että lomamatkalta saatava rentoutuminen, arjesta irtaantuminen ja uudet elämykset ovat mahdollisia ympäri vuoden. Uuteen kohteeseen liittyvä jännitys on vain seuraavan matkavarauksen päässä.

Leif Neuvonen, ebookers

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X