Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Korona-kriisin vaikutukset majoitustilastoihin

Korona-pandemia on käytännössä lopettanut ulkomaanmatkailun ja vähentänyt yöpymisiä eri alueilla Suomessa 75 – 95 prosenttia.

Visitory on rakentanut ennustemallin, jolla yöpymisten määriä on ennustettu lähinnä aiempien kuukausien kehityslukujen perusteella. Ennusteet on tarkoitus jatkossa tuoda osaksi Visitory-palvelun sisältöä.

Ennustemallissa on laskettu yöpymisten määriä eri alueilla tänä vuonna olettaen, että Korona-epidemia leikkaa yöpymisten määrää maaliskuun puolivälistä alkaen neljän kuukauden ajan 95 prosenttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Alla oleva kuvio kertoo ennusteen koko maan osalta. Aluekohtaiset luvut selviävät taulukosta.

 

Ennusteen mukaan koronavirusepidemia leikkaisi vuosittaisten yöpymisten määrästä pois kolmanneksen, mikäli tilanne palaisi ennalleen heinäkuun puolivälissä 2020.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ilman epidemian puhkeamista yöpymisten määrä olisi alkuperäisen ennusteen mukaan ollut tänä vuonna noin 23,4 miljoonaa, kun neljän kuukauden katkos Korona-epidemian vuoksi pudottaisi yöpymisten kokonaismäärän 15,7 miljoonaan.

Mikäli epidemian vaikutus yltäisi heinäkuun loppuun, putoaisi yöpymisten kokonaismäärä 14,2 miljoonaan (-40 %) ja mikäli vaikutus yltäisi elokuun loppuun, putoaisi yöpymisten määrä 11,9 miljoonaan (-49 %).

 

Global Datan analysti Ralph Hollister valaa hotelleihin uskoa: “On ehdottoman välttämätöntä, että hotellit ympäri maailmaa muistavat, kuinka ne ovat voittaneet joukon aiempia kriisejä, kuten luonnonkatastrofit, SARS-puhkeamisen ja terroriteot, ajatellessaan strategiaansa COVID-19-kriisin jäkeen. Kun kysyntä jälleen lähtee liikkeelle on erittäin tärkeää, että hotellit toimivat ennakoivasti. Muistamme vielä edellisistä kriiseistä, että hotellit, jotka pudottavat roimasti huonehintojaan kriisin jälkeen, olivat viimeisiä, jotka palautuvat ennalleen.”

 

Lähde: Visitory & Global Data

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.