Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Koronavirus riepottelee matkailua

Koronaviruksen vaikutuksen matkailuun ovat valtaisat. Sen aiheuttamia kustannuksia lentoyhtiöille, hotelleille, matkanjärjestäjille ja muille matkailuteollisuuden operoijille voi vain arvailla. Virus vaikuttaa ihmisten liikkumiseen, sillä useat lentoyhtiöt ovat keskeyttäneet lennot koko Kiinaan.

Lähes kaikki lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet lentojensa keskeyttämisestä Manner-Kiinaan, Hongkongiin lennetään normaalisti. Toistaisesi Kiinan on peruutettu jo lähes 10 000 lentoa.
Jo pelkästään tammikuun 23.-28. päivinä 92 % Wuhanin lennoista, eli 2 406 lentoa oli peruttu.

Finnair:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
  • Finnair on perunut kaikki lentonsa Manner-Kiinaan 6.-29. helmikuuta, myöskään uusia varauksia ei Manner-Kiinan lennoille oteta 29. helmikuuta saakka.
  • Guangzhoun, Pekingin Daxing-kentän lennot ja Nanjingin lennot perutaan ajalta 5.2.-29.3.
  • Finnair lentää Hongkongin lennot normaalisti.


SMAL:

SMALista kerrotaan, että jos matkapakettiin kuuluva lento perutetaan ja asiakas ei joko pääse kohteeseen lainkaan tai matka-aikatauluun tulee muutoksia, arvioidaan matkanjärjestäjän hyvitysvelvollisuuksia asiakkaalle yleisten matkapakettiehtojen ja/tai matkanjärjestäjän omien erityisehtojen mukaisesti.

Mikäli UM:n tai THL:n suositus muuttuisi siten, että matkustamisesta Kiinaan kehotetaan välttämään, tilanne muuttuu ja asiakkaalle syntyy oikeus kuluttomaan peruutukseen. Myös matkanjärjestäjä voi peruuttaa matkan samalla perustella.

Ulkoministeriön tiedottamista voi seurata osoitteessa https://um.fi/matkustustiedote/-/c/CN

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tällä hetkellä Kiinan matkustustiedotteessa sanotaan ’Noudata erityistä varovaisuutta’ ja Hubein alueelle kehotetaan välttämään kaikkea matkustamista.

Risteilyt

Risteilyvarustamot eivät ota aluksille matkustajia, jotka ovat olleet Kiinassa kahden edellisen viikon aikana.
Viime viikolla Costan alus oli vuorokauden karanteenissa Italiassa, kun kaksi Macaosta saapunutta matkustajaa oli flunssassa. Yli 6000 tuhannen risteilyvieraan retkipäivä Roomaan peruuntui. Myöhemmin pelko koronaviruksesta osoittautui turhaksi.
Risteilyvarustamot saattavat joutua muuttamaan myös risteilyreittejään koronaviruksen vuoksi.

Rajat kiinni kiinalaisille

Useat maat, mm. Filippiinit, Malesia ja Sri Lanka ovat keskeyttäneet viisumien myöntämisen kiinalaisille.

Thaimaahan toistaiseksi vielä pääsee, mikäli läpäisee rajalla tehtävän kuumemittauksen. Todistus oireettomuudesta vaaditaan myös mm. Japaniin, Etelä-Koreaan, Vietnamiin, Intiaan, Indonesiaan, Myanmariin, Malesiaan, Sri Lankaan, Britteihin, Ranskaan, Italiaan, Arabiemiraatteihin ja Australiaan.

Singaporen Changin lentokenttä käännyttää kaikki Hubeissa passinsa saaneet tai maakunnassa viimeisen kahden viikon aikana matkailleet henkilöt. Edes vaihtomatkustajia ei päästetä kentälle.
Myös maata pitkin Singaporeen saapuvat matkustajat käännytetään rajalla.

 

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.