Kotimaan matkailu hyvässä nosteessa, väljyys ja turvallisuus Suomen valtteja

Pandemian alettua ulkomaanmatkailu loppui lähes kokonaan ja matkailu kotimaassa kasvoi vastaavasti. Etenkin kohteet, joissa turvavälejä on ollut helppo noudattaa, ovat hyötyneet pandemiasta. Nyt jännitetään, jatkuuko kotimaanmatkailun suosio myös tulevaisuudessa.

Lähialueilla on helppoa, terveysturvallista ja ilmastovastuullista lomailla. Pandemia-aikana matkat on suunnattu erityisesti luontokohteisiin, kuten kansallispuistoihin ja luonnon virkistyskäyttö on lisääntynyt. Suosituimmat kohteet, kuten Koli ja Turun saariston rengasreitti ja Ahvenanmaa, jopa ruuhkautuivat.
If-vakuutusyhtiön syksyllä 2020 teettämän kyselyn mukaan vain kolmannes suomalaisista arveli matkustavansa pandemian jälkeen samaan tapaan kuin ennen. Kyselyn (n=1002) perusteella lomamatkat suuntautunevat kotimaahan tai lähellä oleviin ulkomaan kohteisiin. Tosin koulujen syyslomalla ulkomaan pakettimatkojen kysyntä ylitti jo tarjonnan. Tämä toki saattaa olla seurausta pienestä tarjonnastakin.

Halu kestävämpään matkailuun

Uutiset ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä ovat pandemian aikana vain lisääntyneet. Tietoisuutta kasvattaa elokuussa 2021 julkaistu kansainvälisen, hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportti. Ilmaston lämpenemisestä johtuvat muutokset ovat laajempia ja nopeampia kuin on arvioitu.
Booking.comin Sustainable Travel Report 2021 -raportin perusteella neljä viidestä matkailijasta pitää kestävää matkailua elintärkeänä ja kaksi kolmesta haluaa matkailla kestävämmin. Toisaalta noin puolet arvioi, että kestäviä matkailuvaihtoehtoja ei ole tarpeeksi tarjolla. Niin ikään puolet ärsyyntyi, jos vastuullinen toiminta, vaikkapa jätteen lajittelu, ei ole mahdollista. Ifin kyselyssä joka kymmenes aikoi vähentää lentomatkustusta ja seitsemän prosenttia suomalaisista oli päättänyt jättää matkustamisen kokonaan väliin.

Kestävän matkailun kärkimaa

Maailman matkailuorganisaatio UNTWO:n mukaan koronapandemian myötä vastuullisesti tuotettujen matkailupalvelujen tarve vain lisääntyy. Lapin kestävän matkailun mukaan jopa 74 prosenttia matkailijoista on ilmoittanut valitsevansa seuraavalla matkallaan ympäristöystävällisen majoituksen.
Kotimaanmatkailu ja lähimatkailu tarjoavat ilmastoystävällisemmän vaihtoehdon lentomatkustukselle. Visit Finland oli valmistellut jo ennen pandemiaa Sustainable Travel Finland (STF) -kehittämisohjelman, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta kestävän matkailun kärkimaa. Matkailuyrityksiä kannustetaan mittaamaan ja pienentämään hiilijalanjälkeään laskurin avulla. Pandemia-aikana STF-valmennuksia on järjestetty ympäri Suomen. Ensimmäinen STF-destinaatio oli Posio marraskuussa 2020. Nyt mukana on jo noin 700 organisaatiota.

Pandemia pakotti uudistumaan

Koronapandemian aikana matkailualan yritykset joutuivat ottamaan käyttöön uutta teknologiaa. Koko ala on joutunut päivittämään maksamistapoja ja luopumaan käteisen käytöstä. Tilaus- ja sisäänkirjautumisprosesseissa hyödynnetään teknologiaa ja automatisaatiota aikaisempaa enemmän.
Liikematkustus on radikaalisti vähentynyt ja suomalaiset ovat oppineet uusia työn tekemisen muotoja. Etätyö mahdollistaa työn ja lomailun yhdistämisen, johon Lapin kohteista on tarttunut esimerkiksi Levi markkinoimalla näyttävästi mahdollisuuksia.
Koronan myötä on kehitetty porrastettuja palveluja, kuten mahdollisuus varata museokierros ruuhkattomaan aikaan. Tällaiset palvelut helpottavat sekä matkailijan aikataulujen että yritysten työvuorojen suunnittelua.

Matkailun tulevaisuus Suomessa?

Uskallamme tehdä valistuneen arvauksen siitä, että kuten muillakin elämän alueilla, myös matkailussa ihmisten käyttäytyminen pirstaloituu entisestään. Korona-aika on muuttanut ihmisten tapaa tehdä työtä, viettää vapaa-aikaa ja virkistäytyä. Osa haluaa peruspalveluja, joita voidaan automaatiota hyödyntämällä tarjota edullisemmin. Toiset odottavat yksilöllisiä elämyksiä, joista he ovat valmiit maksamaan. Joku matkustaa kuukausiksi ulkomaille tekemään etätöitä ja toinen valitsee ilmastosyistä lähimatkailun.
Kasvava lähimatkailijoiden joukko odottaa houkuttelevia elämyksiä, jotka tuovat arvoa heille. Tämä vaatii jatkuvaa palvelujen muotoilua ja teknologian hyödyntämistä. Kriisi on aina uuden alku. Matkailualalla on nyt tuhannen euron paikka pitää kotimaiset asiakkaat ja houkutella kansainväliset matkailijat takaisin Suomeen.

Kuva:
Suomalaiset ovat matkailleet pari viime kesää kotimaassa. Omat ja vuokramökit ovat nousseet suosioon. On arvostettu kiireettömyyttä sekä aikaa itsensä ja läheisten kanssa.

Teksti: Meri Vehkaperä, Leena Grönroos, Eeva Puhakainen
Haaga-Helia
Kuva: Visit Finland

 

 

 

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X