Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Kultainen työ toi kultaisen tunnustuksen Pentti-Oskari Kankaalle

Naantalilaiselle yrittäjälle ja kulttuuripersoonalle Pentti-Oskari Kankaalle on myönnetty OAJ:n Kultainen Kulttuurin Hyväksi -mitali. Mitali myönnettiin Kankaalle paitsi hänen ansioistaan kulttuurityössä myös ansioista pitkäjännitteisen ja tehokkaan hyväntekeväisyystyön tekijänä Sri Lankassa.

”Aluksi luulin, että kyseessä on jonkin sortin pila, onhan opettajan toimen viimeisestä päivästä kulunut aikaa jo 55 vuotta”, kommentoi Kangas.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen perustelee kultaista tunnustuspalkintoa toteamalla, että musiikin ja positiivisen huumorin parissa tehdyn työn lisäksi Kankaan perheen Sri Lankassa tehty hyväntekeväisyystyö on kohdistunut erityisesti lasten ja vammaisten hyväksi sekä koulujen tukemiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lotus Hill -projektin 30 vuotta kestäneen avustustyön aikana Ceylonin saarelle on rakennettu maan ainoa vammaisten koulutuskeskus, köyhien lasten vastaanottokeskus ja koulu tsunamissa kotinsa menettäneiden köyhien perheiden lapsille.

”Jo vuosia sitten aloitettu hanke sai lisävauhtia ja tukijoita tsunamista. Olimme paikan päällä todistamassa tätä hirveää katastrofia. Vuosien varrella on jaettu koulukenkiä, silmälaseja ja koulureppuja kymmenille tuhansille lapsille, rakennettu kaivoja ja vedenpuhdistuslaitteita”, kertaa Kangas.

Muutama vuosi sitten aloitettiin ensimmäistä kertaa Sri Lankassa kouluruokailu Finlandia House koulussa. Lotus Hill hankkeen rahoittajina toimivat Kankaan perhe ja heidän perheyrityksensä sekä lukuisia yksityisiä tukihenkilöitä.

”Tätä taustaa tarkastellen mitalin vastaanottaminen tuntuu hyvältä, koska se on samalla hieno arvostus suurelle joukolle tukihenkilöitä ja avustustyöntekijöitä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sri Lankan viranomaiset palkitsivat heidän työnsä parhaiten hoidetuksi kansainväliseksi avustushankkeeksi. Kankaat ovat viettäneet talvikuukaudet Sri Lankassa jo lähes 25 vuoden ajan ja luoneet sinne toimivan organisaation paikallisten vastuuhenkilöiden verkostolla.

”Koronatilanne on kohdellut kyynelten saarta todella karulla kädellä, joten työtä riittää vielä tulevillekin vuosille”, linjaa Kangas.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.