Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Lahti Region kehitti kansainvälisiä matkailutuotetta

Lahden seutu – Lahti Region Oy ja paikalliset matkailuyritykset ovat tehneet hartiavoimin töitä alueen kansainvälisen tunnettuuden ja näkyvyyden vahvistamiseksi sekä matkailutoimijoiden palveluiden myynnin edistämiseksi.

Vuoden 2018 maaliskuussa käynnistyneen Western Lakeland Päijät-Häme -hankkeen aikana uusia matkailutuotteita on ollut luomassa parikymmentä päijäthämäläistä yritystä. Tuotteet on onnistuttu saamaan kansainvälisten matkanjärjestäjien myyntikanaviin.

Hankkeen aikana matkailuyrityksille järjestettiin mm. Visit Finlandin yhteisiä akatemiavalmennuksia, joiden teemoina olivat mm. tuotekehitys ja hinnoittelu sekä Saksan ja Japanin kohdemarkkinat. Hankkeen aikana tehdyistä tuotekehitys- ja markkinointitoimenpiteistä ja uusista matkailutuotteista koottiin matkanjärjestäjille kaksi koko läntisen Järvi-Suomen alueen yhteistä tuotemanuaalia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hhankkeen päätavoitteena oli luoda Päijät-Hämeestä ja Päijänteen alueesta tiivis osa läntistä Järvi-Suomea ja samalla yksi Suomen kiinnostavimmista hyvinvointi- ja järviluontomatkailun kohdealueista, jonka vetovoima houkuttelee alueelle kansainvälisiä matkailijoita.

Päijät-Häme pääsi mukaan 16 uuden kansainvälisen matkanjärjestäjän tuotantoon, joko osana kiertomatkatuotetta tai yhtenä alueena. Tällä hetkellä uudet matkanjärjestäjät ovat pääosin Saksasta, Sveitsistä, Isosta-Britanniasta ja Taiwanista.

”Erityisesti Fly&drive -paketit ovat tuoneet matkailuyrityksillemme uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Olemme alueena vahvoja perheille ja pariskunnille”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Anu Huusko Lahti Regionista.

Hankkeen aikana kehitettiin peräti 30 uutta matkailutuotetta, joita oli luomassa parikymmentä päijäthämäläistä yritystä. Yksi niistä oli lahtelainen Best Lake Nature Adventures, jonka yrittäjä Annukka Linninen odottaa innolla Suomen rajojen avautumista ja kansainvälisen matkailun vilkastumista. Hän kertoo saaneensa hankkeessa kehitettyjen uusien matkailutuotteiden myötä yrityksensä mukaan useiden kansainvälisten matkanjärjestäjien tuotevalikoimiin.
”Kehitimme hankkeessa mm. japanilaisille turisteille suunnatun luonnon antimet -retken, jossa poimimme metsästä sieniä, marjoja ja yrttejä. Brittiläisille suunnatulla saariretkellä menemme puolestaan soutu- tai sähkömoottoriveneellä pieneen saareen, jossa valmistamme yhdessä ruokaa nuotiotulen äärellä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Koen, että tällaisissa kehityshankkeissa on erittäin tärkeää olla mukana, sillä verkostoituminen on oikeastaan koko toimintani perusta. Toivon, että vastaavia hankkeita järjestetään myös jatkossa, sillä näin pienellä yrittäjällä ei ole muutoin mahdollisuuksia tai kanavia tavoittaa kotimaisia ja kansainvälisiä matkailijoita tai matkanjärjestäjiä.”

Anu Huusko vakuuttaa, että jatkoa on luvassa. ”Vaikka hanke päättyikin vuoden 2020 lopussa, yhteistyötä jatketaan. Jatkossa tavoitteena on myös laajentaa yhteistyötä koko Järvi-Suomen alueelle. Kansainvälisille markkinoille suunnatussa tuotekehityksessä tulemme myös ottamaan huomioon muuttuneen matkailukysynnän ja muokkaamme tuotetarjontaa kohti terveysturvallista sekä vastuullista matkailua”, hän jatkaa.

 

Lähde: Lahti Region

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.