LAN Argentinan lento loppui

LATAMin Argentiinassa toimiva lentoyhtiö LAN Argentina lopettaa toimintansa 15 vuoden jälkeen.

Yhtiö lensi viimeisen lentonsa kesäkuun puolivälissä, jolloin lennot loppuivat COVID-19 rajoitusten seurauksena. Argentiinan tiukkojen matkustusrajoitusten vuoksi lentoliikenne pieneni viime kesäkuusta aina viime joulukuuhun saakka 99 %. Aivan vuoden lopulla lentoliikenne oli 10 % edellisvuoteen verrattuna.

Ennen pandemiaa LAN Argentina operoi Argentiinan sisällä 12 lentoreittiä sekä ulkomaille mm. Sao Pauloon, Santiago de Cubaan sekä Limaan.

Vielä vuonna 2019 yhtiö kuljetti 3,1 miljoonaa matkustajaa.

Jatkossa LATAM operoi kansainvälisiä reittejä mm. Limaan, Santiagoon ja Sao Pauloon.

Nyt valtaosan Aerolineas Argentinasta omistava valtio syytää kansalliseen lentoyhtiöön lisää rahaa, jotta se pystyisi operoimaan läpi pandemian.

Kilpailua maan sisäisillä lennoilla ei juuri enää ole. Halpalentoyhtiöt Flybondi ja JetSmart ovat vielä varsin pieniä tekijöitä. Norwegian poistui Argentiinasta reilu vuosi sitten.

 

Lähde: Simple Flying

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X