Laosin läpi luotijunalla

Laosissa hiljattain avattu luotijuna, Lane Xang, helpottaa matkustusta huomattavasti.

Luotijuna helpottaa nyt kulkemista Laosin Vientiannen ja pohjoisen Luang Prabangin välillä. Matkalla se pysähtyy muun muassa suositussa Vang Viengissä. Muita pysähdyspaikkoja ovat Muang Xay, Luang Namtha ja Boten.

Junan ulkopuoli on maalattu punaiseksi, siniseksi ja valkoiseksi Laosin kansallisen lipun värien mukaisesti, ja junan sisätiloja koristavat Laosin kansallisen symbolin Dok Champan kuviot.

Junarata on 422 kilometriä pitkä, ja siinä on 75 tunnelia ja 167 siltaa.  Juna kulkee Laosin halki jopa 160 kilometrin tuntinopeudella. Ilmastoidussa junassa on ensimmäinen ja toinen luokka ja siihen mahtuu 720 matkustajaa.

Reitti on osoittautunut niin suosituksi, että junat ovat joutuneet lisäämään jo vuoroja.

Toisen luokan junalippu Vientiannesta Luang Parabangiin maksaa noin 15 euroa ja 1. luokan lippu noin 24 euroa. Matka-aika välillä on noin kaksi tuntia.

Pohjoisessa linja yhdistetään Kiinan rautatiejärjestelmään Mohanissa Yuxi-Mohan-radan kautta. Etelässä se yhtyy nykyiseen rataan Thanalengissa ja yhdistää sen Thaimaan Nong Khain kautta Bangkokiin. Bangkokiin on rakenteilla myös suurnopeusjunan jatkoyhteys, jonka on määrä valmistua vuonna 2028. Valmistuttuaan Boten-Vientianen rautatie on tärkeä osa Kunmingin ja Singaporen välistä rautatietä.

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X