Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Lapin talvikausi on kotimaisten matkailijoiden varassa. Tuotteistus heitti häränpyllyä.

Lapin matkailun kesä sujui kohtalaisesti. Alueelliset erot olivat suuret ja etenkin pienemmät kohteet olivat suosittuja. Talvikausi on meneillään, mutta kansainväliset matkailijat puuttuvat kokonaan. Kotimainen kysyntä on onneksi vilkasta, mutta se keskittyy muutamaan viikkoon joulun ja uudenvuoden tienoille, hiihtolomaviikoille ja myöhemmin kevään hangille. Heikentynyt koronatilanne ja uudet rajoitukset pitävät kuitenkin huolia ja jopa pelkoa yllä.

Lapin matkailukesä sujui melko hyvin koko maan keskiarvoon verrattuna. Maakunnan sisällä oli kuitenkin suuria alueellisia eroja. Kesäsesonkina rekisteröitiin yöpymisiä neljänneksen vähemmän kuin edellisenä vuonna.  Toukokuusta lokakuuhun yöpymisiä Lapissa oli vajaa 800 000. Koko maan osalta kesän rekisteröidyt yöpymiset laskivat liki 40 prosenttia.
Lapissa menetykset näkyivät eniten Rovaniemellä, Meri-Lapissa, Kittilässä ja Inarissa. Näissä näkyi nimenomaan kansainvälisten asiakkaiden puuttuminen. Kotimaiset matkailijat suosivat pienempiä kohteita. Sallassa esimerkiksi kesän yöpymiset kasvoivat 24 prosentilla. Rekisteröityihin yöpymisiin ei lasketa mukaan Airbnb-kohteiden ja yksityisten mökkien vuokrausta. Niiden asiakasmäärät ovat kasvaneet. Sitä selittää hotellien osittainen kiinni oleminen ja asiakkaiden halukkuus asua mökissä tai loma-asunnossa hotellimajoituksen sijaan.

Talvikausi kysymysmerkki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lapin matkailuväki teki viime syksynä kovasti töitä, jotta hallitus olisi muuttanut tiukkoja matkustusrajoituksia. Toiveena oli, että kansainväliset matkailijat olisivat voineet saapua Lappiin talvisesongin aikana. Rajoituksia ei kuitenkaan muutettu ja niin matkanjärjestäjät yksi toisensa jälkeen ilmoittivat peruutuksista.
Vuosi 2019 oli Lapin matkailussa huippuvuosi, jolloin kirjattiin yli kolme miljoonaa yöpymistä, joista reilu puolet oli kansainvälisiltä matkailijoilta. Viime talven osalta Lapin matkailu selvisi kuitenkin suhteellisen hyvin. Marraskuusta 2019 huhtikuuhun 2020 rekisteröitiin 1,7 miljoonaa yöpymistä, mikä on 15 prosenttia vähemmän, kuin vuotta aikaisemmin.
Loppuvuoden 2020 luvut ovatkin jo ihan jotain muuta. Marras-joulukuussa yöpymisten määrä väheni 69 prosenttia edellisvuodesta ja majoitusmyynti pieneni 76 prosentilla.
Kotimaisista matkailijoista toivottiin tilanteen pelastajaa. Perinteisesti kotimainen kysyntä painottuu jouluun ja uuteen vuoteen, hiihtolomaviikoille sekä pääsiäiseen ja kevään hankikeleille.

Visitoryn kaavio Lapin rekisteröidyistä yöpymisistä vuonna 2020.

 

Katja Rauhala, myyntipäällikkö Visit Levi.


Varaukset lähellä lähtöä

Levillä laskettelukausi päästiin aloittamaan tänä talvena poikkeuksellisesti jo lokakuussa. Sen myötä majoitusmyynti kasvoi 50 prosentilla edellisvuodesta. Marras-joulukuussa luvut tippuivat noin kolmanneksen vuoteen 2019 verrattuna.
”Kevät on vielä arvailujen varassa, sillä suomalaiset varaavat matkansa suhteellisen lähellä matkaa. Helmi-maaliskuun luvut ovat nyt noin puolet viimevuotisista ja huhtikuu vasta noin 35 prosenttia”, kertoo Visit Levin myyntipäällikkö Katja Rauhala.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Marja Kumpuniemi, Inari-Saariselkä Matkailu toimitusjohtaja.

Inari-Saariselän alue oli ennen koronaa kansainvälisten matkailijoiden suosiossa. Heidän osuus oli yli 70 prosenttia. ”Tänä vuonna kotimaiset matkailijat ovat löytäneet alueen ja ensikertalaisia on tullut paljon. Inari-Saariselän alue on hyvin laaja, aina Utsjoelle ja Nuorgamiin saakka. Turvallisuutta hakevat ihmiset arvostavat nyt väljyyttä ja tilaa ympärillä. Hyvin lähellä luontoa olevat kohteet kiinnostavat ja meillä on paljon erämaalomakyliä”, kertoo Marja Kumpuniemi Inari-Saariselkä Matkailu Oy:n toimitusjohtaja.

Tuotteet uusiksi

”Näkökulman siirtäminen kansainvälisistä matkailijoista kotimaisiin, on merkinnyt monille yrityksille mittavia sopeutumistoimia. Toimintavolyymia on jouduttu supistamaan, palvelutarjontaa tuotteistamaan uudelleen ja miettimään markkinointikanavat uusiksi”, kertoo Sanna Tarssanen, House of Laplandin toimitusjohtaja.

Hotels & Safaris Harrinivan toimitusjohtaja Niina Pietikäinen nauttii itsekin avantouinnista Jeroksen Arctic saunaworldissä.

Monille yrityksille elämykset ovat olleet päätuote ja suurin asiakasryhmä ulkomaalaiset matkailijat. Tällainen on esimerkiksi Harrinivan Hotels & Safaris, joka parhaimmillaan on työllistänyt liki 180 henkeä. Toimitusjohtaja Niina Pietikäinen kertoo, että heidän piti kääntää ajatusmaailma toisinpäin. ”Majoitus oli aikaisemmin meille lisäpalvelu. Nyt myymme majoitus edellä ja elämys on lisäpalvelu. Näkökulmamuutoksessa olemme pohtineet suomalaisille sopivia palveluita. Heitä kiinnostaa vaikkapa porotilan paikallishistoria, lähireitit ja välinevuokraus sekä esimerkiksi Arctic saunaworld eli elämyssaunat Jeroksellä. Poroajelukin on turvallinen, kun rekeen mahtuu vain kaksi vierailijaa kerrallaan. Harrinivan rekikoirakeskuksen kummitoiminta aloitettiin lokakuun loppupuolella. Ensimmäisen viikon jälkeen noin satakunta ihmistä, sekä suomalaisia että ulkomaalaisia, ryhtyi kummiksi”, kertoo Pietikäinen.
Aikaisempina vuosina niin poro- kuin huskysafaritkin ovat kaikki menneet lähinnä ulkomaalaisille matkailijoille. Safareista kiinnostuneita suomalaisia on ollut ihan muutama lähinnä kevättalvella.

Sanna Tarssanen, toimitusjohtaja House of Lapland.

Lapista unelmoidaan

Sanna Tarssanen uskoo koronan jälkeiseen matkailun elpymiseen. ”Olemme erittäin iloisia, että koronasta huolimatta Lappi on kiinnostanut maailmalla. Sivustovierailut kertovat, kuinka moni unelmoi tulevasta matkasta Lappiin. Uskomme vahvasti, että matkailun elpymisen myötä Lappi on voittajien joukossa. Meillä on Lapissa yhteiset suuret arvot kuten, puhtaus, turvallisuus, vastuullisuus, ympäristöystävällisyys ja ennen kaikkea luonto. Uskomme vakaasti, että näitä kaikkia arvostavat myös kansainväliset matkustajat entistä enemmän koronan jälkeen.”

 

Antti Haukkamaa
Pääkuva: ArtoKomulainen
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.