(Lapin ammattikorkeakoulu)
Hyvinvointi sekä live like a local –elämykset ovat matkailussa nouseva trendi. Visit Finland on listannut Suomen vetovoimatekijöiksi muun muassa luonnon sekä suomalaisen elämäntavan ja kulttuurin kokemisen elämyksinä, joista saadaan fyysistä sekä henkistä hyvinvointia. Halutaan kokea rauhallisuutta ja hiljaisuutta ilman suuria massoja. Live like a local –trendissä etsitään erityisesti aitoutta ja halutaan esimerkiksi nähdä, miten paikalliset elävät.
Trendin kohderyhmäksi nousee erityisesti yksittäinen matkailija (FIT), jossa matkustajaprofiilina on usein nuoret ja tiedostavat aikuiset. Heille markkinointia kannattaa tehdä mielikuvilla sähköisten markkinointikanavien, kuten sosiaalisen median kautta. Erityistä heissä on myös se, että palveluja ostetaan vasta kohteessa ns. heräteostoksena ja he hakevat alueellisesti laajemmin palveluita kuin matkailukeskuksiin suuntaava asiakas. Myös majoitus varataan monesti muualta kuin ihan matkailukeskuksien läheltä sekä he liikkuvat usein omilla kulkuvälineillä.
Miten tähän trendiin voidaan vastata? Ainakin maaseudulla sijaitsevat poro- ja kotieläintilat voivat tuottaa palveluita, joista yksittäinen matkailija voisi olla kiinnostunut. Tiloja on Pohjois-Suomen alueella useita, ja ne ovat kaikki omalla tavallaan erityisiä ja uniikkeja.
Lapin ammattikorkeakoulu toteutti vuoden mittaisen Poro- ja kotieläintilojen matkailupotentiaalin hyödyntäminen -hankkeen ELY-keskuksen myöntämästä tuesta. Mukana oli 18 poro- ja kotieläintilallista, jotka olivat kiinnostuneita matkailutoiminnan aloittamisesta ja kehittämisestä. Kaikilla mukana olleilla yrittäjillä on potentiaalia ryhtyä tuottamaan matkailupalveluita. Toki se vaatii heiltä innostuneisuutta ja paneutumista tuotteiden kehittämiseen. Sekä myös tukea ja apua. Yhtenä kehittämistyön työkaluna voi käyttää työkirjaa Matkailutoiminnasta uusia mahdollisuuksia poro- ja kotieläintiloille, joka on laadittu näiden 18 tilallisen tarpeiden pohjalta. Sen sisältö on koostettu eri vaiheista, mitkä auttavat matkailutoiminnan aloittamisessa. Toki muutakin tukea tarvitaan ja siksi on erityisen tärkeää, että alueiden elinkeinokehittäjät tukevat omissa toimissaan myös tilallisten prosessia tuotteiden kehittämisessä.
Case – Korvatunturintien suora
Savukoskella “Korvatunturintien suoralla” sijaitsee kolme tilaa, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään matkailutuotteita ja osa jo tarjoaa niitä. Yhteisenä tekijänä on, että jokaisella tilalla on poroja. Tilat eroavat toisistaan muun muassa muiden eläinten, kuten rekikoirien ja kotieläinten johdosta sekä niiden myötä kiinnostuksella erityyppisten palveluiden tarjoamiseen. Jokainen tila on omannäköinen ja ainutlaatuinen myös yrittäjäpersoonien ansiosta. Kaikilla on omat vahvuutensa, joita kannattaa tuoda rohkeasti esille. Kaikista yrittäjistä näkee, että eläimet ja niiden hyvinvointi on tärkeää.
Palvelut, joita he tarjoavat tai ovat suunnitelleet tarjoavansa ovat perinteisiä tilavierailuja, ruokailua, luonnosta nauttimista, eläinten kohtaamista, mutta silti ne ovat jokainen ainutlaatuisia, koska ne tapahtuvat eri ympäristöissä ja eri ihmisten toteuttamina. Tilalliset ovat tuoneet oman persoonansa tuotteisiin ja näin ne ovat ainutlaatuisia eivätkä kopioitavissa.
Yhteistyöstä hyvinvointia maaseudulle
Maaseudulla yhden yrityksen näkyvyys on usein koko alueen näkyvyyttä. Yrittäjien ei kannata kilpailla vaan miettiä alueen yhteistä hyötyä, jos joku näkyy jossain tai saa uusia asiakkaita. Naapuriyrityksen markkinointi asiakkaille hyödyttää myös omaa bisnestä, koska alueen palvelutarjooma kasvaa ja näin muuttuu houkuttelevammaksi. Maaseudun yrittäjät toimivat usein myös sosiaalisesti vastuullisesti, koska matkailusta saadut tulot jäävät paikkakunnalle.
Kirjoittajat työskentelevät asiantuntijoina Poro- ja kotieläintilojen matkailupotentiaalin hyödyntäminen –hankkeessa, jota toteuttaa Lapin ammattikorkeakoulu. Hankkeella lisätään Lapin harvaan asuttujen alueiden poro- ja kotieläintilojen osaamista aloittaa matkailutoiminta.
Mari Ronkainen, asiantuntija, Lapin ammattikorkeakoulu
Sini Kestilä, asiantuntija, Lapin ammattikorkeakoulu
Jaa artikkeli: