Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Lentoyhtiöiden pudotuspeli on alkanut

Jo joitakin viikkoja on saatu uutisia lentoliikenteelle aiheutuvista kustannuksista koronaviruksen vuoksi. Pelkästään Euroopan lentoyhtiöille on IATAn mukaan tulossa 89 miljardin euron menetys vuonna 2020.  Summa kasvaa mitä kauemmin koneet ovat maassa.

Pelkona on, että osa ei lennä enää milloinkaan.

Euroopassa Norwegian ja Alitalian kamppailevat henkitoreissaan ja kummankin rahoitus alkaa loppua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saksassa Lufthansa on kertonut pienentävänsä laivastoaan ja German Airways on ajautunut konkurssiin.

Australiassa Virgin Australia on jo velkojien käsissä ja yhtiölle toivotaan nyt uutta omistajaa. Myös Virgin Atlantic Airways Briteissä on ongelmissa.

Afrikassa South African Airways ja Air Mauritius ovat nyt liipaisimella.

Irlantilaisen Cityjetin suomalainen Cityjet Oy on ajautunut konkurssiin. Yhtiö on lentänyt SAS:n Pohjoismaiden ja Euroopan syöttöliikennettä Bombardier -koneilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lista tulee valitettavasti kasvamaan.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.