Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Liikematkustuksen karmiva syksy

Pohjoismaiset liikematkayhdistykset ovat toteuttaneet ostajajäsenyritystensä keskuudessa kyselyn liikematkustuksen näkymistä syksyn ja loppuvuoden 2020 aikana. Sadasta vastanneesta liikematka- ja kokouspalvelujen ostajasta noin 25 % oli suomalaisia.

Kaikista vastaajista 80 % edusti yksityistä ja 20 % julkista sektoria.

Kysyttäessä, miten matkustusrajoitukset vaikuttavat vastaajien 2020 matkabudjettiin 35 % vastaajista ilmoitti matkustukseen käytettävän tänä vuonna vähemmän kuin 75 % alun perin budjetoidusta ja yli 50 % ilmoitti matkustusbudjettinsa puolittuvan alkuperäisestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yli puolet vastaajista kertoo organisaationsa rajoittaneen matkustuksen vain ehdottoman välttämättömiin matkoihin ja 79 %:ssa organisaatioista matkustajalla on oikeus kieltäytyä työmatkasta koronapandemian vuoksi.

47 % vastaajista kertoo yrityksensä pidättäytyvän matkahallinnon normaaleista vuotuisista kilpailutuksista syksyllä 2020.

“Alan palveluntuottajien kannalta on kylmäävä tieto, että yli 60 prosentilla vastaajayrityksistä on päällä jonkinasteinen matkustuskielto”, toteaa Suomen Liikematkayhdistys ry:n toiminnanjohtaja Sari Viljamaa. “Tarkoituksenamme on uudistaa kysely lähempänä vuodenvaihdetta, jolloin jäsenkuntamme pääsee peilaamaan vuoden 2021 matkustuksen näkymiä.”

Pohjoismaisen kyselyn tulokset näet tästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: FBTA

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.