Linnanmäki sitoutuu puolittamaan päästönsä vuoteen 2030 mennessä
Lasten Päivän Säätiö on julkaissut ensimmäisen kestävyyskatsauksensa vuodesta 2025 ja sitoutunut puolittamaan ilmastopäästönsä vuoteen 2030 mennessä.
Juuri julkaistu katsaus kokoaa yhteen Linnanmäen huvipuiston vastuullisuustyön tavoitteita, toimenpiteitä ja tunnuslukuja luoden pohjan säännölliselle kestävyysraportoinnille.
Lasten Päivän Säätiön tehtävänä on kerätä varoja suomalaiselle lastensuojelutyölle ylläpitämällä ja kehittämällä Linnanmäen huvipuistoa. Vuosikymmenten aikana säätiö on lahjoittanut lastensuojelutyöhön jo yli 130 miljoonaa euroa, ja vuonna 2025 säätiö jakoi 3,8 miljoonaa euroa perustajajärjestöjensä kautta lastensuojelutyön tukemiseen. Kestävyystyön tavoitteena on varmistaa, että Linnanmäki pystyy toteuttamaan tehtäväänsä myös tulevaisuudessa.
“Lasten Päivän Säätiön perustehtävä on tuottaa hyvää lastensuojelutyölle. Jotta voimme toteuttaa tehtäväämme myös tulevaisuudessa, meidän on huolehdittava toimintamme kestävyydestä ympäristön, ihmisten ja talouden näkökulmasta. Kestävyyskatsaus kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen tämän työn ja antaa meille mahdollisuuden seurata ja viestiä sen edistymisestä järjestelmällisesti”, sanoo Lasten Päivän Säätiön turvallisuus- vastuullisuus-, ja tapahtumajohtaja Satu Orismaa
Ilmastotiekartta ohjaa päästövähennystoimia
Lasten Päivän Säätiö on allekirjoittanut matkailualan kansainvälisen The Glasgow Declaration on Climate Action in Tourism -ilmastositoumuksen. Sitoumuksen mukaisesti tavoitteena on puolittaa ilmastopäästöt vuoteen 2030 mennessä vuoden 2019 tasosta sekä saavuttaa nettonollataso vuoteen 2050 mennessä.
Linnanmäki mittaa tavoitteidensa saavuttamiseksi toimintansa hiilijalanjäljen vuosittain ja ylläpitää ilmastotiekarttaa, joka ohjaa päästövähennystoimia. Vuonna 2025 huvipuisto käytti sekä sähkössä että kaukolämmössä uusiutuvista lähteistä tuotettua energiaa.
Lisäksi ympäristötyötä on kehitetty Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän avulla sekä hyödyntämällä kiertotalouden periaatteita. Käytännössä tämä näkyy muun muassa koneiden ja laitteiden käyttöiän pidentämisenä, materiaalien uudelleenkäyttönä sekä käytettyjen paistorasvojen toimittamisena jatkokäsittelyyn biopolttoaineiden raaka-aineeksi.
Linnanmäki tukee lastensuojelutyötä, työllistää nuoria ja vähentää ympäristövaikutuksia
Vuonna 2025 Lasten Päivän Säätiölle myönnettiin Sustainable Travel Finland -merkki osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun edistämiseksi. Samana vuonna Linnanmäki uusi Ekokompassi-sertifikaattinsa, joka ohjaa huvipuiston ympäristötyötä.
Vuonna 2025 Linnanmäen jätteiden kierrätysaste oli lähes 70 prosenttia. Luonnon monimuotoisuutta on vahvistettu muun muassa lisäämällä niittymäisiä alueita, ylläpitämällä viherkattoja sekä toteuttamalla pölyttäjiä ja kaupunkiluontoa tukevia ratkaisuja huvipuistoalueella.
Ympäristövastuun lisäksi vastuullisuustyö näkyy Linnanmäellä sosiaalisena ja yhteiskunnallisena vaikuttavuutena. Lasten Päivän Säätiö on merkittävä nuorten työllistäjä, ja huvikauden aikana Linnanmäki työllistää yli 700 kausihupimestaria. Monelle nuorelle työ Linnanmäellä on ensimmäinen kosketus työelämään.
Linnanmäen yhteiskunnallinen tehtävä ulottuu huvipuistotoimintaa laajemmalle. Huvittelun tuotto ohjataan lastensuojelutyön tukemiseen, ja vuonna 2025 säätiö jakoi perustajajärjestöjensä kautta myös 6 600 ranneketta lapsiperheille.
“Vastuullisuus näkyy meillä monella tavalla. Se tarkoittaa ilmastovaikutusten pienentämistä, turvallisen ja hyvän työpaikan tarjoamista sekä sitä, että pystymme tuottamaan iloa huvittelijoille ja tukemaan lastensuojelutyötä. Nämä tavoitteet kulkevat käsi kädessä. Samalla raportoimme avoimesti myös niistä alueista, joissa haluamme kehittyä ja joihin tarvitsemme aikaa, yhteistyötä ja uusia ratkaisuja”, kertoo Linnanmäen toimitusjohtaja Satu Järvelä.
Lähde ja kuva: Linnanmäki
Jaa artikkeli: