Hyppää sisältöön
Hanko
· Riikka Krenn

Visti Hangolle Sustainable Travel Finland -merkki

Visit Hangolle on myönnetty arvostettu Sustainable Travel Finland-merkki tunnustuksena pitkäjänteisestä työstä vastuullisen matkailun kehittämiseksi.

Sustainable Travel Finland (STF)-merkki on myönnetty Hangolle matkailualueena. Merkki on Hangolle erityisen merkittävä saavutus, sillä se on tähän mennessä myönnetty vain kahdelletoista muulle matkailualueelle Suomessa. Kestävä matkailu on yksi Hangon matkailun strategisista painopisteistä, ja merkin myötä työtä jatketaan entistä määrätietoisemmin.

“Hanko on meren ympäröimä, ja matkailu on tärkeä osa arkeamme ja historiaamme, joten on luontevaa, että matkailua kehitetään kestävällä tavalla – niin, ettei se kuormita kaupunkia, luontoa tai merta, vaan tukee niitä. Hanko on elävä ympäri vuoden, ja toivon, että STF-merkki kannustaa matkailijoita valitsemaan kestäviä vaihtoehtoja matkakohdetta valitessaan sekä innostaa yrityksiä toimimaan kestävämmin ja lähtemään mukaan työhön kohti kestävämpää tulevaisuutta”, sanoo sanoo Hangon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Edvard Lindfors.

Lähde: Visit Hanko


Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.