Hyppää sisältöön
· Leena

Liuku-taideteos Messuaukiolla

Satavuotias Messukeskus huipentaa juhlavuotensa julkistamalla näyttävän taideteoksen Messuaukiolla.

Seitsemän metriä korkea ja 25 metriä pitkä, hehkuvanpunainen Liuku yllyttää messuvieraan hassuttelemaan ja viettämään aikaa. Idea Liuku-taideteokseen haettiin sadan vuoden takaa, jo ensimmäisillä messuilla kävijät hurmanneesta liukumäestä.

Liuku-teos on Messuaukiolla, Messukeskuksen hotellin ja keväällä avautuneen ravintola Plattan kulmalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ylös kipaistaan mutkittelevia portaita pitkin, ja portailla voi viettää aikaa myös istuskellen. Uskaliaille on luvassa vatsanpohjaa vihlaiseva liuku katutasolle. Sijoituksessa on huomioitu Messuaukion saattoliikenne ja teoksen soveltuminen aukiolle kaupunkikuvallisesti. Myös teoksen leikkiturvallisuus lapsivieraille on testattu.

Teoksen päämateriaali on kestävän kehityksen mukainen ristiinliimattu massiivipuu. Katto on läpikuultavaa polykarbonaattia, mikä luo jännittävän punaisen valohehkun teoksen sisälle. Teokseen kiinnitetyt led-valot saavat Liu’un hehkumaan myös pimeään vuodenaikaan.

Messukeskuksen tarina sai alkunsa, kun Suomen Messut Osuuskunta perustettiin 19.10.1919 edistämään suomalaista elinkeinoelämää. Liuku-taideteos on Suomen Messusäätiön lahja sata vuotta täyttävälle Messukeskukselle.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Messukeskus

Leena