Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Lufthansan ensilento Ouluun saapui lauantaina

Lufthansan ensimmäinen lento Münchenistä talviseen Ouluun saapui lauantaina. Joulukuun 16. päivän ja maaliskuun 30. päivän välisenä aikana kaupunkiin lennetään kahdesti viikossa.

Oulu on yksi kuudesta Lufthansa-konsernin Suomen-talvikohteesta. Helsingin, Ivalon, Kuusamon, Kittilän ja Rovaniemen lisäksi.

Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari kertoo, että uuden lentoyhteyden avaamisen taustalla on pitkäjänteinen työ.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Oulun Matkailu Oy ja BusinessOulu ovat tehneet systemaattista työtä reitin avauksen suhteen ja olleet neuvotteluissa mukana jo puolentoista vuoden ajan. Lufthansan edustajia on tavattu useita kertoja niin Suomessa kuin ulkomailla. Myös Finavia on ollut mukana neuvotteluissa, Kivisaari sanoo.

 

Uuden lentoyhteyden odotetaan kasvattavan Oulun alueen talvimatkailua sekä mahdollistavan monipuolisen yhteistyön saksalaisten matkanjärjestäjien kanssa. Alueelle voi saapua tulevana talvena lähes 4000 uutta saksalaista matkailijaa, Oulun Matkailu kertoo tiedotteessaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saksalaisia matkailijoita on edellisvuosina vieraillut Oulussa toiseksi eniten heti Norjasta saapuneiden matkailijoiden jälkeen, kun mitataan kansainvälisten matkailijoiden määrää.

– Oulu on vihdoin mukana reittikartallamme! Olemme työskennelleet ahkerasti useiden kuukausien ajan saadaksemme tämän puuttuvan palasen osaksi Suomen kohteitamme. Tämä on täydellinen hetki käynnistää lentoreitti Ouluun ja takaisin, ja reitti yhdistyy erinomaisesti muihin Lutfhansa Group ‑yhtiöiden reitteihin, kommentoi Lufhtansa Group ‑lentoyhtiöiden Suomen maajohtaja Patrick Borg Hedley.

 

Lähde: Lufthansa ja BusinessOulu

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.