Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Luontomatkailukilpailun voittajaksi Kartanosta kartanoon pyörämatka

Visit Tampere toteutti loka-marraskuussa 2023 järvi- ja luontomatkailun ideakilpailun, jonka tavoitteena oli löytää uusia, liiketaloudellisesti toimivia, skaalautuvia ja vetovoimaisia palveluita Tampereen ja Pirkanmaan järvi- ja luontomatkailuun. Parhaan ehdotuksen palkintosumma on 10 000 €.

Kilpailuun saatiin kaikkiaan 28 ideaa vaihdellen virtuaalisista ja digitaalisista opaspalveluista erilaisiin luontomajoitusratkaisuihin sekä aktiviteetteihin jäällä, vedessä ja metsässä. Ideoissa painottuivat luonnon tuoma hyvinvointi, kestävyys ja saunakulttuuri. Ehdotusten joukosta raati poimi kuusi parasta ehdotusta jatkokierrokselle ja näiden joukosta valittiin voittaja.

– Mukana oli useita erittäin mielenkiintoisia ideoita. Hyvien ehdokkaiden joukosta Kartanosta kartanoon erottui lopulta selkeällä liiketoimintamallilla ja suunnitelmalla aloittaa toiminnan pilotointi kesällä 2024. Toimijoilla on kokemusta vastaavanlaisesta liiketoiminnasta muualta Suomesta ja sitä kautta saamme paitsi uuden palvelun, myös uutta oppia Tampereen alueelle, kommentoi Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju valinnan perusteita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Voittajaksi valikoitui myös kansainvälisen matkailijan näkökulmasta lähes valmis tuote. Ideassa yhdistyvät useat Suomen ja myös Järvi-Suomen tunnistetut vetovoimatekijät kuten järviluonto, aktiviteetit ja paikallinen kulttuuri. Matkanjärjestäjän mukana saadaan jo valmiit kansainväliset matkanjärjestäjäkontaktit, joten polku Euroopan markkinoille on jo pitkälle tallattu, jatkaa valtakunnallista näkökulmaa raatiin tuonut Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari.

Kilpailun voittanut Kartanosta kartanoon hyödyntää Järvien Reitit –pyörämatkailureitistöä. Lisäksi konsepti vauhdittaa pyörämatkailun liiketoiminnan kehittymistä Tampereella ja Pirkanmaalla.

– Ajatus lähti Pohjois-Karjalasta, jossa Äksyt Ämmät on tuotteistanut majatalosta majataloon -retkikonseptin. Olen jo aiemmin pohtinut, kuinka sen voisi tuoda Pirkanmaalle. Äksyjen Ämmien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen siitä muotoutui Pirkanmaalle paremmin soveltuva kartanoteemainen luontoon, järviin, lähiruokaan ja kulttuuriin pohjautuva moniaistillinen matkailukonsepti, jota on hienoa lähteä toteuttamaan ja kokeilemaan, kertoo Tres Hombresin toimitusjohtaja Antti Härkönen.

Seuraava askel on voittaneen konseptin palvelukokeilun valmistelu vuodelle 2024 yhteistyössä Visit Tampereen, Tampereen kaupungin ja Järvien Reiteistä vastaavan Ekokumppanit Oy:n kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Valintaraadin jäsenet

Kristiina Hietasaari, Senior Director, Visit Finland
Anna-Kaisa Heinämäki, kilpailukykyjohtaja, Tampereen kaupunki
Heikki Aittala, erityisasiantuntija, Tampereen kaupunki
Tuomas Salovaara, satamavastaava, Tampereen kaupunki
Olli Vakkala, projektipäällikkö, Ekokumppanit Oy
Jari Ahjoharju, toimitusjohtaja, Visit Tampere
Matti Pollari, projektipäällikkö, Visit Tampere

Kuuden parhaan joukkoon valitut ehdotukset

Kartanosta kartanoon
Tres Hombres Adventures Oy, Äksyt Ämmät Oy
Pyörämatkailukonsepti Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella, jossa pyöräillään kartanosta kartanoon nauttien kesäisestä luonnosta, järvistä, hyvästä ja laadukkaasta lähiruoasta sekä perehtyen samalla alueen kiinnostavaan historiaan ja suomalaisuuteen sekä kokien matkaa kaikilla aisteilla.

Rest in Tampere
Arkkitehtitoimisto Tilasto, NLUX Studio
Kiertotaloutta edistävä ja ympäristöön sulautuva majoituskonsepti tamperelaisiin ja pirkanmaalaisiin luonto- ja kulttuurimaisemiin. Monistuvan konseptin avulla paikalliset yrittäjät voivat rakentaa ja tuunata itselleen sopivia edullisia ja uniikkeja majoitusyksiköitä, “Rest in Tampere” -pesäkoloja. Näistä muodostuu majoitusyksiköiden verkosto, jota markkinoidaan ja myydään keskitetysti.

Rinkalla – Koe vaivaton seikkailu lähiluonnossa
Empiria Osk
Omatoimiretkeilyyn soveltuvat valmiit retkipaketit, joihin kuuluu rinkka eväineen ja tarvikkeineen sekä helppo pääsy kohteisiin julkisilla liikennevälineillä.

Särkänniemestä suurkanoottiin
Hiking Travel HIT Ky
Opastettu suurkanoottimelonta vie turvallisesti Särkänniemestä Tammerkoskenniskan yli omintakeiseen Tampellan kanavaan ja takaisin. Ainutlaatuisen yhdistelmä aitoa järviluontoa ja urbaania ympäristöä.

Tahmelan yhteisöllinen savisavusauna
Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys ry
Ekologisesti ja pääosin talkoovoimin rakentuva ainutlaatuinen, kestävästi saavutettava ympärivuotinen vetovoimakohde ja tamperelaisen saunakulttuurin lähettiläs Pyhäjärven rannalla.

Tampereen Saunapassi
Jollaksen kartano Oy, Saunatemppeli Oy
Digitaalinen passi, jolla voi asioida kaikissa Tampereen julkisissa saunoissa.

 

Lähde: Visit Tampere

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.