Pitkittyvän koronatilanteen ja viranomaisrajoitusten vuoksi seuraavat Matkamessut järjestetään tammikuussa 2022.
Ammattilaisille järjestetään kuitenkin virtuaalisesta Matka Workshop Day Digital torstaina toukokuun 20. päivä.
Vuonna 2022 messut palaa entiselle paikalleen, tammikuun loppuun. Ensi vuoden päivät ovat 19.-23.1.
Messukeskus teki siirtopäätöksen yhdessä toimeksiantajansa Suomen Matkailualan liitto ry SMALin ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.
Matkamessut on Messukeskuksen suurimpia tapahtumia ja kansainvälisesti merkittävä. Viime kerralla tapahtumassa esittäytyi noin tuhat yritystä ja toimijaa liki sadasta maasta.
“Näin mittavan tapahtuman valmistelujänne on pitkä, joten päätökset on tehtävä hyvissä ajoin. Vaikka koronarokotukset on saatu käyntiin, ei riittävää rokotekattavuutta tänä keväänä todennäköisesti vielä saavuteta. Pandemia rajoittaisi edelleen suuresti yritysten ja kävijöiden valmistautumista tapahtumaan. Siirto mahdollistaa sen, että tapahtuma voidaan toteuttaa täysipainoisesti. On tärkeää varmistaa niin kaupalliset onnistumiset kuin elämyksellisyys ja turvallisuus kaikille mukanaolijoille”, sanoo Matkamessujen myyntiryhmäpäällikkö Lumia Ankkuri.
”Matkailuala näkee Matkamessut porttina koko toimialan uuteen nousuun, ja varmasti myös matkustava yleisö odottaa seuraavaa tapahtumaa kiihkeästi.
On harmiteltavaa mutta silti ymmärrettävää, ettei fyysisiä messuja nykyrajoitusten puitteissa pystytä järjestämään. Toimialan ahdingosta huolimatta näen tulevassa kesässä paljon mahdollisuuksia. Kiinnostus kotimaanmatkailuun kasvanee entisestään, ja uskomme turvallisen matkustamisen myös moniin ulkomaisiin kohteisiin olevan mahdollista”, sanoo SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.
Matka Workshop Day Digital 20.5.2021
Matkamessujen siirtymisestä huolimatta Messukeskuksesa järjestetään Matka Workshop day virtuaalisesti.
Matka Workshop Day on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan ostotapahtuma, joka törmäyttää potentiaaliset liikekumppanit ennalta sovitun aikataulun mukaisesti. Torstaina 20. toukokuuta avautuva virtuaalitapahtuma sisältää kaksi osiota: Meet Finland on tarkoitettu yrityksille, joiden kotipaikka on Suomessa ja Global Workshop kansainvälisille yrityksille.
Lähde: Messukeskus
Jaa artikkeli: