Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Matkamessut avaa matkailualalle suunnatun vastuullisuuskilpailun

Matkamessut avaa matkailualan yrityksille ja toimijoille Vastuullisuuskilpailun, jossa haetaan matkailun vastuullisuuteen pohjautuvia matkailutuotteita ja -palveluja.

Kilpailun finaali on Matkamessuilla 20.1., jossa jaetaan Suomen Messusäätiön myöntämä 6 000 euron palkintoraha.

Matkamessujen Vastuullisuuskilpailu kutsuu matkailualan yritykset ja toimijat ilmoittamaan oman vastuullisen matkailutuotteensa tai -palvelunsa mukaan kilpailuun. Vastuullisuuskilpailuun haetaan tuotteita tai palveluita, joissa vastuullisuus on keskiössä, ja jotka toimivat hyvinä esimerkkeinä ja suunnannäyttäjinä muille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kyseessä voi olla matkailuyritys tai organisaatio, tuote tai palvelu, joka esimerkiksi minimoi todennetusti oman energiankulutuksensa tai korvaa hiilijalanjälkensä, pystyy tuottamaan matkansa työllistämällä paikallisia ihmisiä ja yrityksiä tai vaikuttaa erityisesti matkakohteen kulttuuriperinnön säilymiseen, laajasti skaalautuvat digitaaliset innovaatiot tai ihmisarvoista työtä ja talouskasvua edistävä palvelu.

”On hienoa, että matkailualan yritysten vastuullisuustyö saa arvoisensa huomion ja Suomen Messusäätiön avustuksen. Vastuullisuustyötä on tehty tuloksellisesti alalla jo pitkään, mutta silti yleinen keskustelu kiinnittyy aivan liian usein matkailusta aiheutuneisiin haittoihin. Hyödyt näkyvät työllisyydessä, ihmisten hyvinvointina ja maksettuina veroeuroina. Matkailu rakentaa myös rauhaa”, sanoo Suomen matkailualan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Tuomariston valitsemat finalistit esittelevät tuotteensa tai palvelunsa Matkamessujen ammattilaispäivänä ohjelmalavalla, ja tuomaristo valitsee voittajan tämän jälkeen. Tiukan paikan tullen palkintoraha voidaan jakaa kilpailijoiden kesken.

”Vastuullisuus on matkailualalla elinehto ja haluamme kannustaa matkailuelinkeinoa jatkamaan vastuullisten toimintatapojen kehittämistä tuomalla hyviä käytäntöjä esille, sekä samalla toimia esimerkkinä muille toimialoille”, summaa kilpailun tuomariston puheenjohtaja Timo Saranpää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kilpailu on avoinna kaikille Suomessa matkailualalla toimiville yrityksille ja organisaatioille 8.12. saakka, minkä jälkeen tuomaristo valitsee finaaliin menevät 5 yritystä. Raati kiinnittää valinnoissaan huomiota ehdolla olevan matkailutuotteen tai -palvelun vaikuttavuuteen, skaalautuvuuteen ja toistettavuuteen. Ehdolla olevien tuotteiden ja palveluiden tulee olla myynnissä vuonna 2022 tai lanseerauksessa Matkamessuilla tammikuussa 2023.

”Messukeskus on jo sitoutunut olemaan 110 % hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä, ja tällä Matkamessuilla järjestettävällä kilpailulla haluamme osaltamme nostaa messujen roolia vastuullisuuden kehittämisessä”, sanoo Matkamessujen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen.

Tuomaristoon kuuluvat: tuomariston puheenjohtaja Timo Saranpää; SMAL, Liisa Kokkarinen; Visit Finland, Jarmo Ritalahti; Haaga-Helia, Päivi Suutari; Lemma Travel, Lumia Ankkuri; Helsingin Messukeskus.

Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.