Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Matkamyynti romahti 2 038 miljoonasta 307 miljoonaa

Matkatoimistoalan kokonaismyynti tippui viime vuonna 84,9 prosenttia verrattuna vuoteen 2019. Rahassa tiputusta oli 1 731 miljoonaa.

Matkailutoimialan yrityksistä suurin osa on taistellut hengissä pysymisestään. Mitkään kustannustuet eivät ole riittäneet kattamaan romahdusta.

Vahvimmin kriisissä ovat pärjänneet kotimaisille asiakkaille matkapalveluita tuottavat ja matkoja myyvät toimijat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti esitteli matkailuteollisuuden tilaa Matkamessujen järjestämässä virtuaalisessa tilaisuudessa.

”Mielenkiinnosta kaivelin vanhoja tiedotteita ja katselin valtiovallan antamia matkustussuosituksia parin viime vuoden ajalta. 14.3.2020 annettiin ohjeistus ”vältä matkustamista ulkomaille toistaiseksi”.

Vuoden 2020 keväällä Suomen valtio kotiutti maailmalta parituhatta suomalaista ja SMALin jäsenyritykset lähes 20 000 matkustajaa.
Sen jälkeen olemme valtiovallan ohjeiden mukaan välttäneet turhaa matkustusta ja välillä kaikkea matkustusta ulkomaille. Mitä milloinkin.

Syksyllä 2021 tilanne matkustuksen elpymisen kannalta näytti jo toiveikkaalta, mutta nopeasti leviävän omikronvirusvariantin vaikutukset veivät matkustukselta taas pohjan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

SMALin keräämien, pääosin liiton jäsenyrityksiltä saatujen ennakkotietojen mukaan matkatoimistoalan kokonaismyynti ilman alan sisäistä kertautuvaa myyntiä oli vuonna 2021 noin 307,4 miljoonaa euroa.

Vuonna 2020 vastaava luku oli noin 414,3 miljoonaa euroa ja ennen pandemiaa vuonna 2019 alan kokonaismyynti oli noin 2 038 miljoonaa euroa.

Näin ollen matkatoimistoalan kokonaismyynti jatkoi vuonna 2021 syöksykiitoaan pudoten edellisvuoteen verrattuna 25,8 prosenttia romahduksen ollessa vuoteen 2019 nähden 84,9 prosenttia.

Yrityksille ja yhteisöille tapahtuvan liikematkamyynnin sekä tapahtuma-, kokous- ja ryhmämyynnin arvo oli noin 113,1 miljoonaa euroa, jossa oli pudotusta edellisvuoden työperusteisten matkojen myyntiin 15,5 prosenttia. Kun tilannetta verrataan vuoden 2019 vastaavaan myyntiin, pudotusta oli peräti 83,6 prosenttia.

SMALin laatimassa lentäen tehtävien matkapakettien tilastoinnissa mukana olevien matkanjärjestäjien matkapakettimyynti jatkoi vuonna 2020 alkanutta romahdustaan. Myytyjen vapaa-ajanmatkojen määrä oli noin 116 700, missä oli pudotusta lähes 30 prosenttia edellisvuoden määrään nähden. Kun matkojen määrää verrataan vuoden 2019 tilanteeseen, sukellus oli hurjat 87 prosenttia.

Tässä tilastoinnissa mukana olevien matkanjärjestäjien liikevaihto matkapakettien osalta oli 104,3 miljoonaa euroa. Edellisvuoteen verrattuna liikevaihto putosi edelleen lähes 41 prosenttia. Vuoden 2019 tilanteeseen verrattuna myös euromääräinen liikevaihto romahti yli 86 prosentilla.

Tilastoon pääset tästä.

 

Matkatoimistojen myymät kansainväliset ja kotimaan reittilennot

Matkatoimistoissa myytyjen kotimaan ja kansainvälisten IATA-lentolippujen bruttoarvo (sisältäen verot ja veronkaltaiset maksut) vuonna 2021 oli 158 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 17,4 prosenttia ensimmäisen koronavuoden 2020 myyntiin verrattuna.
Pudotusta koronaa edeltävään aikaan eli esimerkiksi vuoteen 2019 verrattuna oli kuitenkin edelleen järisyttävät 85,1 prosenttia.

Pohjoismaiden ja Baltian maiden vertailussa tämä ns. BSP-myynti elpyi Suomessa edelleen hitaimmin. Ruotsissa ja Norjassa vuoden 2021 lentolippumyynnin kasvu jäi edellisvuoteen verrattuna Suomen tavoin alle 20 prosentin (Ruotsi +19,96 % ja Norja +18,7 %), mutta molempien maiden osalta pudotus vuoteen 2019 verrattuna oli ollut Suomen tilannetta maltillisempi (Ruotsi -80,2 % ja Norja -59,4 %).

Nopeinta vuositason kasvua (2021 vs 2020) matkatoimistojen lentolippumyynnissä nähtiin Islannissa (+81,1 %), Virossa (+67,1 %), Liettuassa (+55 %), Latviassa (+50,1 %) ja Tanskassa (+42,6 %).

Maaliskuusta 2021 alkaen matkatoimistojen kuukausitason lentolippumyynti oli Suomessakin plus-merkkistä vuoden 2020 vertailukuukausiin nähden. Suuret kasvuprosentit kertovat tosin äärimmäisen matalista lähtöluvuista.

Syksyn 2021 aikana nähtiin kuitenkin selvää lentomatkustuksen elpymistä niin liike- kuin vapaaajanmatkustuksen osalta, joskin vuoden loppua kohden lentolippumyynnin kasvuprosentit jälleen madaltuivat.

 

Lähde: SMAL

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.