Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Matkustajamäärien väheneminen jatkui

Finavian lokakuun tilastot kertovat, että matkustajamäärät lentokentillä laskevat edelleen.

Matkustajia oli nyt 91 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Lentojen määrä laski 77 prosenttia ja rahdin määrä 51 prosenttia.

Vaihtomatkustajien määrä laski 95 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Kun Helsinki-Vantaan kansainvälinen liikenne on pysähdyksissä, ovat myös maakuntakenttien lennot tyrehtyneet. Normaalisti kun iso osa Helsinkiin lentävistä jatkaa matkaansa ulkomaille”, sanoo lentoasemayhtiö Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

Vuonna 2019 Helsinki-Vantaan vajaasta 22 miljoonasta matkustajasta puolet oli ulkomaalaisia, puolet suomalaisia. Kansainvälisten vaihtomatkustajien osuus oli merkittävä. Kaikkiaan Finavian lentoasemien kautta kulki viime vuonna 26 miljoonaa matkustajaa, kun tänä vuonna kokonaismatkustajamäärän ennustetaan jäävän noin neljäsosaan siitä.

Tilastoyhteenveto ja matkustajien määrien kehitys vuonna 2020

  Lokakuu 2020 Tammi-lokakuu 2020
Matkustajia Finavian lentoasemilla yhteensä 195 066-91 % 6 033 311-72 %
Matkustajia Helsinki-Vantaalla 146 937 -92 % 4 784 211 -74 %
Kansainvälisiä vaihtomatkustajia Helsinki-Vantaalla 13 785 -95 % 695 200 -77 %
Rahdin määrä Finavian lentoasemilla yhteensä 11 162 t  -51 % 115 703 t -41 %
Rahdin määrä Helsinki-Vantaalla 11 132 t -50 % 112 349 t -41 %
Kaupallisten lentojen määrä Finavian lentoasemilla yhteensä 5 011 -77 % 83 652 -60 %
Kaupallisten lentojen määrä Helsinki-Vantaalla 3 672 -78 % 62 079-61 %

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Lähde: Finavia

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.