Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Millä sanoilla ulkomaiset matkailijat hakevat tietoa Suomesta?

Revontulet, sauna ja igluhotelli kasvattivat viime vuonna suosiotaan eniten.

Tämä selviää madridilaisen Bloom Consultingin strategiajohtajan, Gonzalo Vilarin, Pohjoismaiden matkailukysyntää kartoittavasta tutkimuksesta.

Vilarin oli määrä kertoa tutkimuksen tuloksista maaliskuun alussa Helsingissä Visit Finlandin järjestämässä What´s up with Travel Trends seminaarissa.
Koronavirusepidemian vuoksi hän ei matkustanut Suomeen, vaan alustus kuultiin etänä videon välityksellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viime vuonna matkailijat hakivat tietoa Pohjoismaista kaikkiaan liki 46 miljoonalla haulla.

Islanti oli näissä suosituin viiden Pohjoismaan joukossa, 12,9 miljoonaa hakua. Suomi oli vähiten suosittu 5,1 miljoonalla haulla. Mutta edelliseen vuoteen verrattuna Suomeen liittyvät haut kasvoivat eniten, yli 20 prosenttia.

Islanti oli ainut, jonka haut vähenivät vuoden takaisista luvuista. Suomeen liittyvät haut taas kasvoivat loppuvuotta kohti. Silloin Suomi ohitti hakumäärissä sekä Ruotsin että Tanskan.

Revontulet olivat ihan kärjessä ja siinä kasvua liki 50 prosenttia. Saunaan liittyvät haut kasvoivat 43 prosenttia ja igluhotellit 34 prosenttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vilarin tutkimuksesta selviää, että Suomen mielletään vahvasti talvikohteeksi, jossa korostuu luontoon ja hyvinvointiin liittyvät kokemukset. Maakohtaisesti Suomi-tietoutta hakivat eniten japanilaiset, venäläiset ja saksalaiset.

Vilarin edustama Bloom Consulting on espanjalainen konsulttiyritys, joka on erikoistunut eri maiden, matkailualueiden ja kaupunkien brändien suunnitteluun ja kehittämiseen.

 

Antti Haukkamaa
Kuva:VisitFinland

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.