Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Millainen oli Helsinki pari sataa vuotta sitten?

Töölönlahdella liikkujille tutuksi tulleen Pikku-Finlandian viinikahvilan yhteydessä on Finlandia Galleria, joka esittelee 1.12. alkaen Helsingin kantakaupungin karttoja 1830–1930-luvuilta.

Samalla, kun käyt nauttimassa kupin kuumaa, katsasta miten Helsinki on kehittynyt ja kasvanut.

Helsinki kartoilla
-näyttelyssä on esillä John Nurmisen Säätiön karttoja Helsinginniemeltä sadan vuoden ajanjaksolta, 1830–1930-luvuilta. Esillä on historiallisia karttoja, joiden kautta voi tutustua pääkaupunkimme vaiheisiin. Näyttely avaa muun muassa Helsingin sosiaalisen rakenteen kehittymistä ja kaupungin kasvua siitä lähtien, kun se julistettiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812. Itämeren merkitys Helsingille kautta aikojen näkyy kartoissa, joten Töölönlahden rannalla sijaitseva Pikku-Finlandia on otollinen paikka näyttelylle.

Näyttely on osa Finlandia-talon ja John Nurmisen säätiön vastuullisuusyhteistyötä, joka alkoi keväällä 2022.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Finlandiatalolaisille kotimeremme on elintärkeä. John Nurmisen säätiön toiminta suojelee Itämerta, joten säätiö on luonnollinen yhteistyökumppani Töölönlahden rannassa sijaitsevalle Finlandia-talolle”, toteaa Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.

Finlandia Galleria on Pikku-Finlandian viinikahvilan Finlandia Cafe&Winen yhteydessä Töölönlahden rannalla. Tunnelmallisella lämmittimin ja viltein varustetulla terassilla voi siemailla glühweinia, sillä terassi on auki ympäri vuoden. Jouluasuun puettua terassia koristavat joulukuuset, lyhdyt ja tunnelmavalot.

Näyttely on esillä 1.–31.12. (23.–26.12. suljettu)
Pikku-Finlandia, Karamzininranta 4, Helsinki
Auki Finlandia Cafe&Winen aukioloaikojen mukaisesti:
ma-ti 9-19
ke-pe 9-20
la 11-20
su suljettu

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Finlandia-talo

 

 

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.