Museokortti kasvatti museoiden kävijämääriä

Reilut kaksi vuotta sitten lanseerattu Museokortti on kasvattanut museoiden kävijämääriä. Viime vuonna suomalaismuseoissa kävi edellisvuoteen verrattuna viidenneksen enemmän, eli 6,6 miljoonaan kävijään.

Taloustutkimuksen selvityksestä käy ilmi, että Museokortin tuntee jo yli 80 prosenttia suomalaisista ja se löytyy jo 140 000 suomalaisen taskusta.
64,90 euroa maksava Museokortti on vuoden voimassa, ja sillä pääsee 250 museoon ympäri Suomen, Ahvenanmaalta Inariin.

Museokortti on muuttanut museoiden käyntikulttuuria. Taidenäyttelyihin ja museoihin poiketaan entistä useammin ja pienemmällä kynnyksellä. Museokortin omistajista 79 prosenttia kertoo vierailevansa aktiivisesti sellaisissa museokohteissa, joissa he eivät ole aiemmin käyneet. 68 prosenttia kertoo vierailleensa omissa suosikkimuseoissaan aiempaa useammin.

Taloustutkimuksen mukaan 83 prosenttia Museokortin jo hankkineista aikoo todennäköisesti uusia korttinsa. Ainoastaan 4 prosenttia ei aio jatkaa korttinsa voimassaoloa.

Ennusteen mukaan vuonna 2017 Museokortilla vieraillaan museoissa lähes miljoona kertaa. Kävijämäärien ohella museoiden pääsymaksutulot ovat kasvaneet huomattavasti: tuoreimpana tilastovuonna 2016 yhteenlasketut tulot kasvoivat peräti 5,7 miljoonaa euroa eli 41 prosenttia.

Museokortti-asiakkaiden määrän oletetaan kasvavan merkittävästi vuodenvaihteessa 2018, kun joululahjaksi hankitut kortit otetaan käyttöön.

Selvityksen mukaan suomalaiset käyvät museoissa puolet harvemmin kuin naapurimaassa Ruotsissa. 60 prosenttia aikuisväestöstä käy museossa vähintään kerran vuodessa. Vain 15 prosenttia jättää museot kokonaan väliin.

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X