Norwegian näyttäisi selviävän

Toimenpiteet Norwegianin pelastamiseksi näyttävät toimivan. Viime viikon lopulla sekä Norjan että aiemmin myös Irlannin tuomioistuimet hyväksyivät Norwegianin uudelleenjärjestelysuunnitelmat. Näin ollen Norwegian voi jatkaa uudistumistaan ja se voi aloittaa uuden pääoman keräämisen.

Norwegian pystyi palauttamaan 85-90 % rahoista, jotka se oli saanut suorilta asiakkailtaan ennen lentojen peruuntumisia viime vuonna. Osa matkatoimistoista jäi kuitenkin nuolemaan näppejään ainakin osittain.

Norwegian on sivuillaan julkistanut jo kesän liikenneohjelmansa.

Suomesta yhtiö lentää Espanjassa Alicanteen, Barcelonaan, Malagaan ja Mallorcalle. Bulgarian Burgasiin, Kroatian Dubrovnikiin ja Splitiin, Kreikan Korfulle, Kreetalle ja Rodokselle, Puolan Krakovaan, Montenegron Tivatiin, Italian Pisaan, Kosovon Pristinaan, Kyprokselle ja Lontooseen. Pohjoismaissa pääsee suorilla lennoilla Osloon ja Tukholmaan sekä Suomessa Ouluun ja Rovaniemelle.

Myös yhtiön talven aikataulu on julkaistu ja tällä hetkellä kohteet löytyvät Espanjasta ja Puolasta, Pohjoismaista ja Suomen Lapista.

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X