Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Norwegian yrityssaneeraukseen

Norwegian on hakeutunut yrityssaneeraukseen.

Norjan valtion lentoyhtiölle lupaaman 270 miljoonan euron tukipaketin ehtona on muun muassa, että yhtiön on kasvatettava omavaraisuusastettaan.

Norwegian pyrkii järjestelemään talouttaan täyttääkseen Norjan valtion asettamat ehdot tukiohjelmalleen ja on järjestämässä mm. osakeannin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Norwegian on kutsunut koolle ylimääräisen yhtiökokouksen toukokuun 4. päivä.

Norwegianin toimitusjohtaja Jacob Schram arvioi, että Norjan valtion avustuspaketin avulla yhtiö selviäisi ainakin kesäkuuhun saakka,

Viime vuonna Norwegian kuljetti yli 36 miljoonaa matkustajaa. Se on useana vuonna äänestetty Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi ja maailman parhaaksi long haul – halpalentoyhtiöksi.

Norwegianilla on lähes 11 000 työntekijää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.