Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Nuorista jopa 74 % matkustaa nyt kotimaassa

100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 67 % vastaajista matkustelee tänä kesänä kotimaassa. Vastaava luku vielä maaliskuun alussa oli 57 %.

Etenkin 18-34-vuotiaat nuoret ovat innostuneet kotimaahan tutustumiseen. Jopa 74 % aikoo matkailla Suomessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Tutkimuksen mukaan koronavirustilanne on vaikuttanut kotimaanmatkailusuunnitelmiin 45 %:lla vastaajista.
23 % vastaajista aikoo lisätä kotimaanmatkailua poikkeustilanteen takia ja jopa 15 % sanoo, etteivät olisi muuten valinnut kotimaassa matkailua lainkaan.

Keskeisimpänä syynä kotimaanmatkailusuunnitelmien muutokseen mainittiin kuitenkin halukkuus tukea suomalaista yrittäjyyttä (32 %). 73 % vastaajista sanoo, että koronavirustilanteella ei ole ollut vaikutusta matkailubudjettiin negatiivisesti.

“Kotimaanmatkailu on nyt kiinnostavampaa kuin ehkä koskaan ja ihmisillä näyttäisi olevan sekä rahaa että halua tukea paikallista yrittäjyyttä. Nyt meillä on yhdessä matkailuorganisaatioiden ja -yritysten kanssa oiva tilaisuus näyttää, että kotimaanmatkailun ei tarvitse olla jatkossakaan
kenellekään mikään kakkosvaihtoehto. Suomi on täynnä upeita kohteita, joista löytyy jokaiselle jotakin, olitpa sitten kiinnostunut kulttuurista, luonnosta, ruoasta tai aktiviteeteista”, nostaa esiin Suoma ry:n puheenjohtaja Anne-Marget Hellén.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kotimaanmatkailu on vastuullinen valinta

Tutkimuksen mukaan 32 % aikoo rajoittaa matkailua kotimaassa rajoitusten höllentämisestä huolimatta, mutta vaan 18 % vastaajista aikoo jättää lomamatkan kokonaan väliin tänä kesänä.

Tutkimuksen mukaan matkailu painottuu edelleen vahvasti kesälomakuukausille, kun 67 % vastaajista aikoo matkustaa kesä-heinäkuussa, elokuussa 20 % ja syyskuussa enää vain 4 %.

“Tässä poikkeustilanteessa, jossa lomakauden alku viivästyi merkittävästi, tarve kotimaanmatkailukauden pidentämiseen ja ympärivuotisuuteen korostuu entisestään. Yrityksiltä tämä edellyttää palveluiden entistä parempaa tuotteistamista myös syyskesälle. Meillä on nyt edessä uusi kesäkauden määrittely, ja se edellyttää palveluiden pitämistä täysipainoisesti auki pidemmälle syksyyn. 100syytä.fi -sivusto tarjoaa runsaasti vinkkejä myös syyskaudelle, jolloin esimerkiksi kaupunkien runsaaseen kulttuuritarjontaan tai Lapin ruskaan kannattaa tutustua”, muistuttaa Hellén.

 

100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan viisi vinkkiä kesä-Suomeen:

Kesähuveja lapsiperheille

Kotimaan kohteet tarjoavat aimo annoksen kesähuveja perheen pienimmille.
Jyväskylän seudulta löytyvät seikkailupuisto, liikuntakeskus ja monet muut liikunnalliset kohteet luovat oivalliset puitteet aktiivisten perheiden yhdessäoloon.
Etelänloma Ahvenanmaalla vesileikkien ja purjealusten parissa on seesteisempi valinta rauhallista yhdessäoloa kaipaavalle perheelle.

 

Ainutkertaisia elämyksiä kulttuurin ystäville

Kotimaasta ainutkertaista kulttuuria löytyy joka ilmansuunnasta.
Uudessakaupungissa sijaitseva Taidetalo Pilvilinna on upean värikäs kokonaisuus, jossa pääsee itse talon lisäksi tutustumaan taidepolkuun ja kukkivaan ruusupuutarhaan.
Lisää erikoista kulttuuria tarjoaa Varkaus ja siellä sijaitsevat Mekaanisen Musiikin Museo ja tatuoinnin värikästä historiaa esittelevä Tattoo Museo.

 

 

Seikkailuja luontokohteissa

Suomi on upeita luontokohteita pullollaan ja valinnanvaraa löytyy aina Ahvenanmaalta Inariin saakka.
Varsinais-Suomessa sijaitseva Teijon kansallispuisto on varma valinta komeista meri-, järvi- ja suomaisemista haaveileville. Alue sopii mainiosti niin päivän tai useamman pituisille seikkailuille.
Myös Lappeenrannassa luontoretkiä riittää usealle päivälle. Kaupungin luontoon voi tutustua esimerkiksi meloen, ulkoilureiteillä samoillen tai pulahtamalla jääkauden muovaamilta kallioilta Saimaaseen.

 

Adrenaliinia aktiivilomailijalle

Pohjoisen metsät, rannikon maisemareitit ja tuhannet järvet tarjoavat upeat puitteet aktiivilomailijoille.
60 kilometriä pitkä Puumalan rengasreitti kuljettaa polkijan halki Saimaan monimuotoisen kansallismaiseman.
Adrenaliinia kaipaavat lomailijat pääsevät Kymijoella perinteisempien aktiviteettien lisäksi kokeilemaan koskenlaskua kumiveneellä ja surffausta kosken kuohuilla.

 

 

Makumatka kulinaristille

Suomessa tunnetaan lähiruoan salat, makeimmat elämykset ja puhtaimmat raaka-aineet.
Saimaa Gastronomy koostuu neljästä Saimaan äärellä sijaitsevasta ravintolasta, joiden menut rakentuvat kausi- sekä pientuottajien tuotteista.
Turun ravintolatarjontaan pääsee puolestaan tutustumaan Food Walk -kortilla, joka sisältää viisi maisteluannosta viidessä Aurajokirannan ravintolassa.

Lähde: 100syytä.fi

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.