Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Öljyn hinnannousu ja inflaatio jarruttavat liikematkustuksen elpymistä

Koronapandemia haittasi liikematkustamista yli kahden vuoden ajan. Nyt työntekijät ovat napanneet pölyttyneet matkalaukkunsa ja passinsa jälleen käyttöön.

Toisin kuin ajateltiin, päänsärkyä eivät nyt kuitenkaan aiheuta pandemiaan liittyvät terveys- ja turvallisuushaasteet vaan öljyn hinnannousu ja inflaatio.

Kulun- ja matkanhallintaratkaisujen toimittaja SAP Concur teki asiasta maailmanlaajuisen tutkimuksen*, jossa myös Suomi oli mukana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Maailman energiajärjestö IEA onkin tänä vuonna antanut suosituksia öljyn käytön vähentämiseksi. Niihin lukeutuvat esimerkiksi etätöiden lisääminen ja liiallisen liikematkustamisen välttäminen väliaikaisesti.

Liikematkojen kysyntä on korkealla

Tutkimuksen perusteella pandemiasta ja vallitsevasta taloustilanteesta johtuvan kulukuurin vastassa on ihmisten selkeä matkustushalukkuus: Lähes kaikki liikematkustajat Suomessa (96 %) ja maailmanlaajuisesti (98 %) ovat taas halukkaita matkustamaan. Kuitenkin lähes puolet suomalaisista liikematkustajista matkustaa tällä hetkellä vähemmän kuin haluaisi (47 %), ja vastaava suuntaus on nähtävissä maailmanlaajuisesti (39 %). Suomalaiset liikematkustajat kaipaavat suhteiden rakentamista ja ylläpitoa, eli henkilökohtaista yhteydenpitoa asiakkaisiin ja kollegoihin (47 %), tuottavuutta nostavia kasvokkain pidettäviä kokouksia (48 %) ja tutustumista uusiin paikkoihin ja kulttuureihin (48 %). Liikematkustajat kaipaavat selkeästi normaalia elämää omilla toimialoillaan (43 %).

Liikematkustajat vaativat joustavuutta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka yritysten liikematkustamisesta vastaavat henkilöt ovat ensisijaisesti huolissaan nykyisestä taloustilanteesta, lähes neljännes suomalaisista liikematkustajista (23 %) pitää koronapandemiaa edelleen suurimpana uhkana. Liikematkustajat tuntevat kuitenkin öljyn hinnannousun ja inflaation aiheuttaman paineen, ja 18 prosenttia heistä pitää näitä kahta asiaa suurimpina uhkina liikematkustamiselle. Myös Ukrainan sota on suuri huolenaihe: se on saanut 43 prosenttia työkseen matkustavista epäröimään matkustamista Itä-Eurooppaan. He kertovat myös, että heidän yrityksensä on ottanut käyttöön uusia käytäntöjä Itä-Eurooppaan matkustamista varten (20 %), että liikematkojen hinnat ovat nousseet (23 %) tai että yksi tai useampi heidän suunnittelemistaan matkoista on peruttu (20 %). Jotta liikematkustajat voisivat matkustaa terveys ja turvallisuus huomioiden, valinnanmahdollisuus on heille tärkeää. Hieman alle puolet haluaa valita haluamansa liikennevälineen (43 %) ja majoituksen (42 %). Lisäksi heille on melko tärkeää, että he voivat päättää matkansa kestosta (23 %) ja muuttaa matkasuunnitelmiaan ilman seurauksia (31 %).

Liikematkustajat vaalivat kestäviä käytäntöjä – silloin kun voivat

SAP Concurin tutkimustulokset osoittavat myös, että kaikki muutokset matkustuskäyttäytymisessä eivät johdu ulkoisista tekijöistä. Suomalaiset liikematkustajat tekevät myös itse muutoksia nykyiseen matkustuskäyttäytymiseensä pienentääkseen hiilijalanjälkeään. Esimerkiksi joka neljäs liikematkustajista (24 %) aikoo asettaa etusijalle muun kuin lentämisen, esimerkiksi auton tai junan. Lisäksi kolmannes matkustavista työntekijöistä (32 %) haluaa vähentää matkojensa kokonaismäärää. Tämän saavuttamiseksi erilaisia lyhyempiä matkoja aiotaan yhdistää yhdeksi pidemmäksi matkaksi, jos ne ovat ajallisesti ja maantieteellisesti lähellä toisiaan. Työkseen matkustavat ovat myös halukkaita käyttämään julkisia liikennevälineitä aiempaa useammin (35 %). Dataan perustuvien matkapäätösten tekemiseksi lähes yhdeksän kymmenestä liikematkustajasta (88 %) pitää tärkeänä saada tietoa eri matkavaihtoehtojen vastuullisuudesta työmatkoja varatessaan.

 

Lähde: SAP Concur 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.