Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Oma lentokone vie suoraan kohteeseen

Turhanpäiväistä ökyilyä. Vuorineuvosten, formulakuskien ja NHL-joukkueiden hupia.
Näin moni vielä muutama vuosi sitten ajatteli oman koneen vuokraamisesta. Ajat muuttuvat. Nyt oman koneen vuokraaminen on paitsi kustannustehokasta ja ekologista, myös terveysturvallista. Suomalainen Jetflite on 30 vuoden ajan vuokrannut yksityiskoneita ja
on nyt eriyttänyt isompien koneiden vuokrauksen uudeksi liiketoimintayksiköksi, Eurofliteksi.

David Kohler.

”Itse asiassa kuka tahansa voi ryhtyä brokeriksi. Siihen ei tarvita kuin puhelin, sähköposti ja nettisivut”, kertoo Eurofliten liiketoiminnan kehitysjohtaja David Kohler. ”Toinen asia sitten on, miten osaavaa ja luotettavaa palvelua kyetään tarjoamaan.”

Eurofliten vahvuus on se, että se on osa Jetflite-lentoyhtiötä. Yhtiössä on osaamista ja kykyä sekä tietoa lennon järjestämiseen tarvittavista prosesseista. Lentoyhtiönä sillä on myös valmiit kontaktit eri lentokenttiin ja operaattoreihin jo olemassa. ”Meillä on kapasiteettia löytää oikeat koneet ja osaamme varmistaa operaattorin turvallisuuden ja luotettavuuden”, Kohler sanoo. ”Tällä vältetään tilanteita, missä asiakas luulee ostaneensa suoran lennon kohteeseen, mutta päätyykin perille kahden välilaskun kautta. Pahimmassa tapauksessa matkatavara eivät mahdu mukaan. Näin voi käydä, jos lentokoneen järjestäneellä brokerilla ei ollut riittävää osaamista.”
Kohler muistuttaa, että yllättävän usein matkaan tulee pieniä muutoksia, joihin pitää varautua. ”Me olemme asiakkaan tukena koko prosessin ajan ja autamme selvittämään tilanteet. ”
”Talostamme löytyy vuosikymmenten kokemusta niin lentojen operoinnista, charter-toiminnasta, ryhmämatkustuksesta kuin tapahtumajärjestelyistä. Sen kautta pystymme tarjoamaan vahvan palvelukokonaisuuden”, sanoo myyntijohtaja Jan Lindholm.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tarkoituksenmukainen lentokone

Mikko Keso.

Jetfliten omat suihkukoneet ovat omiaan pienemmille, maksimissaan 18-hengen seurueille. Euroflite pystyy sen sijaan järjestämään koneen ryhmille juuri sopivan kokoisen koneen. Se tuo kustannustehokkuutta.
”Fakta on, että ihmisten pitää päästä matkustamaan. Eurofliten perustamiseen vaikutti asiakkaiden ja matkatoimistojen tarve päästä maailmalle vaikka lentokonekapasiteetti kotimaisella markkinalla on suhteellisen rajoitettu. Eurofliten perusajatus on se, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme oikein mitoitetun koneen kulloisenkin tarpeen mukaisesti. On se sitten 25 hengelle tai 250 hengelle. Tarpeen mukaan kustomoimme koneen ja palvelun asiakkaan toiveiden mukaisesti; voimme brändätä koneen halutun laiseksi, hoitaa lähtö- ja tulomuodollisuudet VIP-terminaalissa, hoitaa halutunlaisen cateringin jne.”, kertoo Eurofliten strategiajohtaja Mikko Keso.
Eurofliten konetarjonnasta löytyy koneita joka lähtöön myös matkustamon varustelun suhteen. Muun muassa tyylikäs VIP Airlinerin Boeing 737 bisnesversio, keskikokoinen potkurikone, parisataapaikkainen kapearunkokone tai pitkän matkan laajarunkokone.
Eurofliten toiminta perustuu useimmiten wet leasingiin, eli kone vuokrataan miehistöineen.

Säästöjä päästöihin

Euroflite vuokraa koneita etenkin Pohjoismaista ja Baltiasta. Yhtiö pyrkii näin minimoimaan hiilidioksidipäästöjä, kun siirtolennot pysyvät lyhyinä eikä koneita lennätetä vaikka Etelä-Euroopasta ensin tänne ja sitten taas takaisin.
”Etsimme aina parhaan ratkaisun kullekin ryhmälle. Oikeankokoisen koneen lisäksi selvitämme aina ryhmän lopullisen päämäärän, jotta pystymme lentämään välilaskuitta lähimmälle kenttää. Myös tämä tuo säästöjä niin päästöissä kuin ajassakin”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Euroflite tekee yhteistyötä kentällä maahuolintayhtiöiden kanssa.

 

Yhteistyötä matkanjärjestäjien kanssa

Euroflite on hyvä vaihtoehto erikoisryhmille, oli sitten kyseessä MICE-, golf-, formula- tai mikä tahansa ryhmämatka. ”Tavoitteemme on tehdä matkanjärjestäjien kanssa yhteisyötä niin yksittäisten ryhmämatkojen kuin lentosarjojenkin kanssa. Pystymme järjestämään koneen jopa muutaman päivän varoitusajalla”, sanoo David Kohler. ”Usein koneen vuokraaminen on asiakkaallemme uusi asia. Me kyselemme, tuemme ja opastamme asiakasta tarpeen mukaan niin, että kaikki onnistuu. Asiakaspalvelumme on asiakkaan apuna koko prosessin ajan. Call centerimme on avoinna 24/7, eli olemme aina apuna, jos joku ei toimi kuten oli suunniteltu.”
Eikä koneen vuokraaminen ole enää tähtitieteellisen kallista, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että pääsee kulkemaan oman aikataulun mukaisesti ja juuri sinne, minne pitääkin. Usein oma aikataulu mahdollistaa myös esimerkiksi iltalennon kotiin sen sijaan, että ryhmä joutuisi ottamaan ylimääräisen yön kohteessa ja maksamaan yöpymiset ja illalliset. ”Eurofliten läpinäkyvän hinnoittelumallin ansiota olemme kilpailukykyisiä. Asiakkaamme ovat ottaneet sen hyvin vastaan”, sanoo Lindholm.

Euroflite on järjestänyt lentoja mm. eri maiden maajoukkueelle ja muille urheilujoukkueille. Etenkin nyt omalla koneella matkustaminen takaa terveysturvallisen matkan, kun koko ryhmä pysyy samassa kuplassa koko matkan ajan. Myös lähtöselvitykset ja maahan saapumiset hoituvat ilman turhia kontakteja.

 

Leena Aalto
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.