Ikkunapaikan uudessa juttusarjassa esitellään matkailualan yhdistyksiä ja organisaatioita. Ensimmäisenä vuoron saa PATA eli Pacific Asia Travel Association.
Pacific Asia Travel Association on perustettu vuonna 1951 ja siihen kuuluu yli 70 kansallista yhdistystä. Suomen yhdistys PATA Finland Chapter on perustettu vuonna 1987. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä jäsentensä ammattitaitoa Aasiaan, Tyynellemerelle ja Amerikkaan suuntautuvien matkojen järjestämisessä.
PATA Finland Chapterin puheenjohtaja Katri Hujanen kertoo aloittaneensa työt matkailualalla 1980-luvun lopussa. Vuonna 1999 hänestä tuli PATA Finland Chapterin jäsen. Myös varapuheenjohtaja Ari Huuskonen on ollut alalla yhtä kauan mukana ja PATA Finland Chapterissa vuodesta 1995 lähtien.
”Tällä alalla täytyy olla tunteen palo mukana, sillä rutiinia ei ole. Yllätyksiä riittää ja alalla rikastutaan pääasiassa henkisesti”, Huuskonen kertoo.
Sekä Hujanen että Huuskonen ovat molemmat sitä mieltä, että sekä yhdistystoiminnassa että matkailualalla työskentelemisessä parasta on onnistuminen.
”Me tuotamme onnellisia hetkiä ihmisille ja olemme nähneet paikkoja, joista emme välttämättä tienneetkään. PATA Finland Chapterissa toimiminen on rakas harrastus, jossa saa vertaistukea muita alalla toimivilta”, Hujanen kertoo.
Sieniretki yksi päätapahtumista
PATA Finland Chapterilla on tapahtumia jäsenilleen noin kahdesta kolmeen kertaan syksyllä ja sama määrä keväisin. Päätapahtuma on elokuisin järjestettävä sieniretki, jolla ei ole nimestään huolimatta tekemistä sienestyksen tai metsän kanssa. Virallinen nimi onkin August Marketing Event.
Sieniretki sisältää työpajoja sekä illallisen ja sen pitopaikka on aina salaisuus. Osallistujat tulevat Suomesta, sponsorit puolestaan sekä kotimaasta että ulkomailta. Kohde selviää vasta perille saavuttaessa.
”Koska sieniretki järjestetään arki-iltana, kohteen täytyy olla suhteellisen lähellä Helsinkiä. Mielikuvitusta on täytynyt käyttää vuosikymmenien aikana”, Huuskonen sanoo.
Lisäksi yhdistys on järjestänyt esimerkiksi kyykkäkisoja Seurasaaressa laskiaisen aikaan.
”Pystymme tarjoamaan matalalla kynnyksellä yhdistyksen, jossa voi parantaa ammatillista kompetenssia. Se on tavoitteemme”, Huuskonen sanoo.
Matkailualan muutos
Matkailuala on muuttunut paljon vuosikymmenien aikana ja koronapandemia jätti siihen pysyvän jäljen. Ennen ulkomaisilla lentoyhtiöillä oli edustus Suomessa ja he tulivat mukaan tilaisuuksiin. Nykyään matkailualan jäseniä saattaa olla vaikeampaa saada mukaan ja monet yritykset linjasivat koronan jälkeen, etteivät osallistu mihinkään maksullisiin yhdistyksiin.
Myös opintomatkat ulkomaille ovat nykyään haastavampia järjestää. Huuskonen ja Hujanen ovat lähdössä syksyllä matkalle Osloon, jossa he benchmarkkaavat Pohjoismaiden yhdistysten toimintaa.
”Puhumme siitä, millaisia tapahtumia muualla on järjestetty ja miten muissa yhdistyksissä on ratkaistu asioita”, Hujanen kertoo. Tiedossa myös jäsenten yhteinen matka Puolaan, joka on omakustanteinen ja keston voi jokainen itse määritellä.
”Meillä on Puolassa ainakin yhtenä päivänä yhteistä ohjelmaa. Idea syntyi, kun koronan jälkeen monen menojalkaa vipatti ja sovimme tekevämme matkan samanhenkisten ihmisten kanssa”, Huuskonen sanoo.
”Matkailualalla ovat parhaat jutut, se saa pysymään niin alalla kuin yhdistystoiminnassa”, Hujanen sanoo hymyillen.
Huuskonen on samaa mieltä. ”PATA Finland Chapterin jäsenten kanssa on mukavaa tehdä töitä ja edistää alan tietoisuutta. Kaikilla on mukava fiilis tekemisessä”, hän sanoo.
FAKTA
- Jäsenmäärä: Suomessa 138 jäsentä
- Kuka voi liittyä: Matkailualalla työskentelevät yksityishenkilöt, matkailualan yritykset ja toimialaan liittyvät muut toimijat
- Millaista toimintaa: Ammatillista koulutusta, työpajoja, yhdessäoloa, opintomatkoja
- Lisätietoa: www.patafinland.fi
Teksti: Katja Lehtinen
Kuva: Riikka Krenn
Artikkeli on ilmestynyt Ikkunapaikassa 5 / 2024
Jaa artikkeli: