Hyppää sisältöön
Luottokorttiostos
· Riikka Krenn

Poikkeustilanne luo korotuspaineita – kuinka käy matkahintojen?

Useat matkailualan yritykset ovat viime viikkoina varoittaneet lippuhintojen noususta polttoainekustannusten kasvaessa.

Iranin sota ja laajeneva kriisi ovat nostaneet polttoaineiden hintoja tuntuvasti. Kansainvälinen ilmailujärjestö IATA raportoi polttoainekustannusten nousseen lähes 60 % yhdessä viikossa. Kotimaisessa mediassa on uutisoitu esimerkiksi Silja Linen ja Finnairin hinnankorotuksista.

Osa yrityksistä seuraa tilannetta vielä ilman korotuksia. Esimerkiksi matkanjärjestäjä Apollomatkat kertoo, ettei tilauslentopohjaisten matkapakettien hintoihin ole tulossa korotuksia.

Tilauslennoin toteuttavien matkapakettien kokonaishinta on tiedossa etukäteen, eivätkä lisäkustannukset pääse yllättämään. Lisäksi matkapakettilaki tuo turvaa odottamattomissa tilanteissa, kuten lentojen peruuntuessa tai myöhästyessä merkittävästi.

“Hinnat eivät näin ollen reagoi suoraan polttoainekustannusten lyhytaikaisiin muutoksiin. Hinnoittelu on dynaamista, mutta pääasiassa kysynnän ja tarjonnan ohjaamaa”, kertoo Apollomatkojen viestintävastaava Satu Kontulainen.

Polttoainekustannukset vaikuttavat kuluttajahintoihin jo viikoissa

Polttoainehintojen nousu vaikuttaa matkailualaan nopeasti erityisesti lentoliikenteen kautta, sillä polttoaine on yksi lentoyhtiöiden suurimmista kustannuseristä. Jos hinnat pysyvät korkealla, lentoyhtiöt voivat lisätä polttoainelisämaksuja, nostaa lippujen hintoja tai tarkistaa kapasiteettiaan tietyillä reiteillä.

Reaktiot voivat näkyä jo muutamien viikkojen kuluessa, vaikka osa yhtiöistä suojaa polttoainekustannuksiaan etukäteen, mikä voi viivästyttää vaikutuksia. Esimerkiksi Norwegian on kertonut suojanneensa 45 prosenttia loppuvuoden arvioidusta polttoaineenkulutuksesta markkinoiden epävakauden vaikutusten lieventämiseksi.

Kuluttajille muutokset näkyvät tyypillisesti vähitellen korkeampina lentohintoina, matkapakettien hinnankorotuksina tai lisämaksuina.


Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.