Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Primehotels lanseeraa Prime Sleepin

Primehotels lanseeraa kahdessa tässä kuussa avattavassa hotellissaan, Hotel Mestarissa (kuvassa) ja Hotel AX:ssä, uuden unikonseptin Prime Sleepin, jonka tarkoituksena on auttaa hotellivieraita nauttimaan poikkeuksellisen hyvästä levosta ja unesta.

“Prime Sleep on luonnollinen lisäys palvelukonseptiperheeseemme, johon kuuluu hotellista riippuen mm. leffailta- ja romantiikkapaketteja sekä Choose your timing -palvelu. Suunnittelemme kaikki palvelumme asiakkaita tarkasti kuunnellen ja heidän tarpeet edellä – toki pyrkien myös yllättämään asiakkaamme aika ajoin. Halusimme luoda unelle pyhitetyn konseptin, joka samaan aikaan on meidän näköisemme ja palvelee asiakkaidemme erilaisia levon tarpeita. Prime Sleepin valikoimaa voi soveltaa juuri niiltä osin, mitä itse sattuu kaipaamaan”, kertoo Primehotelsin toimitusjohtaja Tomi Peitsalo.

Prime Sleep -unikonseptin on suunniteltu yhteistyössä Terveystalon kanssa. Terveystalon unihäiriöihin ja unettomuuteen erikoistunut työterveyspsykologi Nina Nicklén on ollut konsultoimassa Primehotelsia mm. siitä, millä eri tavoilla hyvää unea voi tukea tai kehon ja mielen saa rentoutumaan. Nicklénille on ollut tärkeää, että hotellivieraat saisivat halutessaan nauttia poikkeuksellisen hyvistä yöunista tai vähintäänkin äärimmäisen rentouttavasta irtiotosta arjesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Prime Sleep -unikonsepti muodostuu erilaisista palveluvalikoimista. Petivaatteiden ja muiden unitarvikkeiden valikoimasta voi valita untuvatyynyn sijaan napakamman kuitutyynyn tai profiloidun tyynyn, tai vaihtaa untuvapeiton painopeittoon. Valikoimasta löytyy lisäksi silmälaput, korvatulpat ja unisukat.

Hotellit tarjoavat omilta alueiltaan myös erilaisia unen tuloa ja laatua edistäviä, rentouttavia kävelyreittejä parhaiden auringonlaskupaikkojen ohi tai rauhallisia paikkoja hengitellä raikasta meri-ilmaa ennen nukkumaanmenoa.

Näiden lisäksi vieraat voivat rauhoittumisen tueksi tilata hotellihuoneeseensa uniseerumin, tyynytuoksun ja rentoutus- ja läsnäoloäänitteen tai hotellin ravintolasta optimaalisiin yöuniin valmistelevat yömyssyt.

“Haluamme, että vieraamme heräävät aamulla hyvien unien jälkeiseen voittajafiilikseen”, iloitsee Peitsalo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Primehotels

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.