Hyppää sisältöön
· Leena

Pullopostia Kurvista –näyttely vie kävijän laitapuolen Helsinkiin

Helsingin kaupunginmuseon 4. kerroksessa on esillä sävähdyttävä näyttely 15.11.2019–29.3.2020.
Museoon on ilmainen sisäänpääsy.

Pullopostia Kurvista –näyttely sukeltaa yhteiskunnan laitamille. Se antaa äänen kodittomille ja alkoholisoituneille yömajojen ja hoitokotien miehille ja naisille, prostituoiduille, viinatrokareille, tuurijuopoille ja pikkurikollisille. Näyttely perustuu helsinkiläisen Johan Knut Harjun muistikirjojen teksteihin ja piirroksiin.

Johan Knut Harju.

Johan Knut Harju (1910–1976) oli laitapuolen Lönnrot, sillan alusten tarkkailija ja katuelämän määrätietoinen tallentaja. Harju oli itseoppinut kirjoittaja ja perinteen kerääjä, mutta myös asunnoton alkoholisti, joka elämäntyönään tallensi kohtaamisiaan Helsingin kaduilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pullopostia Kurvista on ensimmäinen näyttely Harjun elämäntyöstä, joka herättää henkiin katujen tuntijan ja niiden omaleimaisen muistiinmerkitsijän. Näyttelyn ytimen muodostavat poiminnat Harjun noin 20 000 muistikirjasivusta, jotka on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kansanrunousarkistoon. Muistikirjoista piirtyy esiin Kallion, Sörnäisten, Hermannin, Vallilan ja vielä 1960–70 -luvuilla kaupungin kuolleessa kulmassa sijainneen Ruoholahden karu todellisuus.

Kaupunginmuseon neljännen kerroksen konseptiin kuuluu museokäsityksen laajentaminen vahvoja tunteita herättävillä sisällöillä. ”Halusimme tuoda esille aihepiiriä, joka usein jää varjoon, on ajaton, muuttaa vain muotoaan. Toivoisimme, että kävijä saisi edes vähän tuntumaa ulkona nukuttujen pakkasöiden turvattomuudesta ja raskaiden päihteiden läpäisemistä elämänkohtaloista – unohtamatta huumoria ja hetken lämminhenkistä yhteisöllisyyttä yhtenä selviytymiskeinona”, kertoo näyttelyn tuottaja Sauli Seppälä.

Harjun tekstit heräävät eloon graafikko Tero Juutin käsittelyssä, sekä elokuvaohjaaja Hanna Västinsalon ja animaattori Juulia Kääriän VR-animaatiossa, jossa päästään Harjun aidon äänen saattelemana ratikkamatkalle Helsingin pahamaineisiin loukkoihin.

Näyttelyn ovat kuratoineet folkloristit Heli Paakkonen ja Maija Karasvaara sekä Hanna Västinsalo yhdessä kaupunginmuseon näyttelytyöryhmän kanssa. Tilasuunnittelun on toteuttanut lavastaja Jones Maxwell.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Joka lauantai näyttelyssä voi tavata keskusteluoppaita, joiden kanssa voi jutella asunnottomuudesta ja kirjoihin kirjaamattomasta Helsingin historiasta. Keskustelijoina toimivat Hima & Strada -kävelykierrosten oppaat. Kalliolan Setlementti ry:n yhteydessä toimivan Hima & Stradan ohella näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Vailla vakinaista asuntoa ry sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Syksyn ja talven aikana museossa järjestetään myös näyttelyyn liittyviä tapahtumia.

Ensimmäinen on Hima & Stradan tuottama Runoilijan Rööperi -nojatuolimatka 21.11.

Maanantaina 25.11. järjestetään Minuuden riistosta kohti oman elämänsä haltuunottoa -keskustelutilaisuus, jossa pohditaan, miten asunnottomuus on muuttunut viimeisten 50 vuoden aikana, ja kuullaan yksilöiden ja yhteisöjen kokemuksia asunnottomuuden voittamiseksi.

Tieteiden yönä 16.1.2020 pidetään Lähikuvassa J.K. Harju – urbaani kulkija ja kertoja, elämän kuvaaja ja kaupunkiperinteen kerääjä -keskustelutilaisuus.

 

Lähde: Helsingin kaupunginmuseo

Leena