Qatar Airways on maksanut palautuksia yli miljardin

Qatar Airlines on panostanut joustavien, asiakasystävällisten ja nopeiden ratkaisujen luomiseen COVID-19 -pandemian aikana, kun lentomatkustajien suunnitelmat ovat muuttuneet nopeaan tahtiin ja lyhyellä varoituksella.

Maaliskuun ja elokuun välisenä aikana lentoyhtiö on maksanut yli miljardin euron edestä palautuksia yhteensä miltei 600 000 asiakkaalle. Maaliskuun jälkeisistä palautusanomuksista on nyt käsitelty 96 prosenttia ja uusien anomusten käsittelyaika on saatu lyhennettyä alle kuukauteen.

Qatar Airlinesin joustaviin palveluihin lukeutuu nyt se, että matkaliput ovat voimassa kaksi vuotta ja päivämääriä voi tarpeen tullen muuttaa useaankin kertaan. Myös lähtö- ja saapumispaikkaa voi muuttaa lentoyhtiön reittiverkoston puitteissa. Matkan voi lisäksi tarvittaessa vaihtaa tulevaisuudessa tapahtuvan lennon korvaavaksi voucheriksi tai Q-maileiksi.
Yli kolmasosa matkustajista on valinnut jonkun edellä mainituista vaihtoehdoista.

Qatar Airways on käsitellyt COVID-19 -pandemian aikana parhaimmillaan jopa yli 10 000 lentolipun muutosanomusta päivässä.

Asiakkaat ovat voineet anoa takaisinmaksua internetin kautta ja anomusten jatkokäsittely on pitkälti automatisoitu. Myös verkkopohjaisten voucheranomusten käsittelyaika on automaation avulla saatu lyhennettyä 72 tuntiin.

Matkustamohenkilöstöä on siirretty hoitamaan asiakasyhteydenottoja ja yhtiö on hionut takaisinmaksu- ja varaustenmuutosprosessejaan helpommiksi ja joustavammiksi liikekumppaneilleen.

Qatar Airlines lentää yli 500 lentoa viikossa yli 80 kohteeseen kotikentältään (Hamad International Airport).

Lähde: Qatar Airlines

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Haluatko kirjautua ulos?
X