Radisson RED aukeaa Helsingissä

Suomeen saapuu täysin uudenlainen kansainvälinen hotellibrändi, kun Radisson RED Helsinki avaa 31.10.2023 ovensa Helsingin keskustassa. Kaupungin vanhimman julkisen puiston reunalla sijaitseva korkeatasoinen hotelli erottuu sisustuksellaan, rennolla palvelullaan ja tuomalla esiin helsinkiläistä kaupunkikulttuuria. 

Hotelli avautui näyttävään uudisrakennukseen Kaisaniemen puiston ja Vuorikadun kulmaan. Ensimmäisen kerroksen suuret kaari-ikkunat luovat hotellin ravintolaan ja aulaan kutsuvan tunnelman. Hotellista on vain muutaman minuutin kävelymatka Rautatientorille ja lähimmälle metroasemalle. Keskeinen sijainti yhdistyy upeisiin näkymiin Töölönlahdelle ja vehreään Kaisaniemen puistoon, jota kaupunki on parhaillaan uudistamassa viihtyisäksi kaupunkipuistoksi.  

 

Radisson RED Helsingin sisustuksessa satsataan leikkisään ja rohkeaan designiin, ja hotellin kaikille avoimissa yleisissä tiloissa taide vangitsee katseet. Hotellin aulassa saapujia tervehtii kaksimetrinen punainen rautatieaseman Lyhdynkantajat-hahmoista inspiroitunut Ville Metsätalon ja Sami Saaren teos Spirit of Jalmari.  Hotellin sisällä valokuilussa on Jenni Ropen 24 metriä korkea mobileteos Tuulenpuuska, joka tuo ympäröivän Kaisaniemen puiston puuston myös hotellin sisälle. 

 

Hotellihuoneissa tyylikkäät puupinnat yhdistyvät betoniseiniin, ja kokonaisuuden viimeistelevät RED taidevalokuvat sekä suuret ikkunat, joista avautuu näkymät joko Kaisaniemen puistoon, tunnelmalliselle Puutarhakadulle tai sisäpuolen taidevalokuiluun.  

Hotellin yleiset tilat ja deli-tyyppinen ravintola RED Bar & Kitchen on suunniteltu rentoa viihtymistä varten. Kaisaniemen puiston puolelle avautuu kesäksi 40-paikkainen terassi.  

– Terassi houkuttelee varmasti kaupunkilaisia ja matkailijoita nauttimaan Kaisaniemen puiston tunnelmasta niin aurinkoisina kesäpäivinä kuin tapahtumien aikaankin. Hotelli tulee olemaan kohtauspaikka, jossa kansanvälisyys ja paikallisuus sekoittuvat saumattomasti, Radisson RED Helsingin hotellinjohtaja Mika Virtanen kuvailee.  

Radisson RED Helsinki kokoaa kaupunkikulttuurin helmet  

Radisson RED -hotelleissa kaupunkikulttuuri on tärkeässä roolissa. Hotelliin tuodaan helsinkiläistä svengiä ja elämyksiä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Ensimmäisistä tapahtumista päästään nauttimaan jo marras-joulukuun vaihteessa, kun hotelli toimii yhtenä aikansa parasta jazzmusiikkia esittelevän We Jazz Festivalin mielenkiintoisista tapahtumapaikoista.    

Radisson RED Helsinki tuo kaupunkilaisten suosimat kohteet matkailijoille helpommin löydettäväksi uuden RED Guide -oppaan avulla. Etsinnässä on kohteita, joissa helsinkiläisestä kaupunkikulttuurista kiinnostuneen matkailijan on erityisen suositeltavaa vierailla. Helsinkiläiset voivat ehdottaa omia suosikkejaan Radisson RED Helsingin Instagramissa ja Facebookissa 12.11. mennessä. Valinnat tehdään yhteistyössä Helsingin matkailuneuvonnan kanssa, ja julkistetaan hotellin avajaisgaalassa tammikuussa 2024. 

– On todella hienoa tuoda tämä poikkeuksellisen inspiroiva uusi hotellibrändi Suomeen. Helsinki on yksi Pohjoismaiden kiinnostavimmista matkailukohteista kansainvälisten matkailijoiden keskuudessa. Radisson RED Helsinki tuo kaupunkiin laadukasta majoituskapasiteettia, mutta myös tyyliä ja urbaania sykettä, hotellinjohtaja Mika Virtanen iloitsee. 

Radisson RED on Radisson Hotel Groupin uusimpia hotellibrändejä, jonka hotelleja on muutaman viime vuoden aikana avattu 17 eri puolille maailmaa, viimeisimmät Liverpooliin ja Madridiin. Ensimmäinen Radisson RED avattiin vuonna 2016 Brysseliin. Lähimmät Radisson RED -hotellit löytyvät Norjasta ja Tanskasta. Suomen Radisson RED Helsingin toiminnasta vastaa S-ryhmän hotelliyhtiö Sokotel Oy. 

 

Lähde: Sokotel

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X