Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Rantapallo takaisin alkuperäiselle omistajalle

Alma Media on myynyt osuutensa Rantapallon osakekannasta (79 %) vähemmistöomistaja TukTuk Media Oy:lle.
TukTuk Media Oy perusti Rantapallon vuonna 2007 ja myi osake-enemmistän Alma Medialle vuonna 2016.

Rantapallo on matkailusisältöihin ja edullisiin äkkilähtöihin keskittynyt matkailuportaali, jonka vuoden 2022 liikevaihto oli 0,5 miljoonaa euroa.

Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Alma Consumerin strategian mukaisesti keskitymme asunto- ja autokaupan digitaalisiin palveluihin, vertailupalveluihin ja mediaan. Toivotamme palvelulle hyvää jatkoa”, Alma Consumerin johtaja Kari Kivelä sanoo.

”Olemme innoissamme saadessamme omistukseemme koko Rantapallon osakekannan. Nyt voimme kehittää palvelua täysin omista lähtökohdistamme. Rantapallolla on vahva markkina-asema omassa kohdeyleisössään, ja meidän tarkoituksemme on kasvattaa sitä vielä entisestään. Kiitämme Alma Mediaa yhteisestä taipaleesta”, TukTuk Median toimitusjohtaja Jani Uljas sanoo.

Jani Uljas palaa Rantapallon toimitusjohtajaksi ja kaupallisena johtajaksi palaa Milla Himberg. Vuodesta 2014 Rantapallossa työskennellyt Inka Khanji on nimitetty Rantapallon päätoimittajaksi.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.