Hyppää sisältöön
Firenzen kaupunkimaisema
· Leena Aalto

Renesanssin pääkaupungin taideaarteet saavat pään pyörälle

Kolme tuntia lentokoneessa, 20 minuuttia raitiovaunussa, ja seisot Duomon aukiolla, katselet ylös katedraalin kahdeksankulmaista kupolia, ja voit tuntea olevasi renessanssiajan Firenzessä.

Brunelleschi oli 1400-luvun alkupuolelle saanut katedraalin kunnioitusta herättäneen kupolin valmiiksi. Samaisen vuosisadan loppupuolella sitä saattoivat tällä samalla aukiolla ihailla kaupungissa asuneet Leonardo da Vinci, Michelangelo, Botticelli ja taidemaalari Filippo Lippikin. Santa Maria del Fioren katedraali on yksinkertaisesti upea.

Santa Maria del Fioren katedraaliin mahtuu 30 000 ihmistä. Sen vieressä olevan kellotornin näköalatasanteelle vie 414 rappusta. Kirkon edessä oleva kastekirkko on rakennettu 1000-luvulla ja se on Firenzen vanhin rakennus.

Varo syndroomaa

Firenzessä on niin paljon kaunista katsottavaa, että täytyy varoa, ettei saa Stendahlin syndroomaa. Firenzeläisen psykiatrin vastaanotolle tuli aikanaan matkailijoita, jotka tunsivat olonsa heikoksi ja he pyörtyilivät museoissa. Syyksi ilmeni se, että he olivat ahmineet liian paljon kauneutta liian nopeasti.

Piazza Signorialla on aina ruuhkaa. Sieltä löytyvät niin David-patsas, Palazzo Vecchio kuin Uffizin galleriakin. Sekä kaupungin kalleimmat kahvilat.

Vaikea valinta

Katuja kulkiessa ei saa tarpeekseen kaupungin kauneudesta; sen upeista kaupunkipalatseista, viehättävistä piazzoista, jännittävistä pikku kujista ja kaupunkia halkovan Arnon rannoista. Puhumattakaan kaupungin lukuisista katukahviloista, ravintoloista ja eläväisistä toscanalaisista.

Mitä siis valita tästä loistokkaasta renessanssiajan pääkaupungista? Uffizin taidegalleria on lähes jokaisen Firenzen matkaajan ohjelmassa. Sinne kannattaa varata tarpeeksi aika ja varata myös liput etukäteen. Moni haluaa nähdä Michelangelon alkuperäisen David-patsaan Accademian galleriassa, mutta pitkien jonojen sijaan täydellisen kopion näkee Piazza Signorialla, Palazzo Vecchion edessä.

Uffizin taidegallerian edustalla voi teetättää taidetta kotiin viemiseksi.

Kirkot

Renessanssi oli Firenzessä mahtisukujen aikaa. Medicit, Pittit ja monet muut ovat jättäneet jälkensä kaupunkiin. Medicin vaakunan, kuusi palloa, voi nähdä monien talojen kyljissä.

Firenze rikastui silkillä ja muilla ylellisillä tuotteilla ja rikkaat suvut lainasivat rahaa sitä tarvitseville sekä sotaa käyville eurooppalaisille. Paavi salli rahan lainaamisen sillä ehdolla, että suvut lahjoittaisivat voittovaroillaan taidetta kirkkoihin.

Näin monet mestariteokset löytyvätkin kirkoista ja luostareista. Santa Maria del Fioren lisäksi kannattaa käydä ainakin Santa Crocessa eli Pyhän Ristin basilikassa, Santo Spiriton aukion kirkossa ja Santa Maria Novellan basilikassa sekä sen apteekissa, jonka sanotaan olevan Euroopan vanhin. Siellä munkit myivät keräämiään yrttejä jo 1300-luvulla. Via della Scala 16:ssa sijaitsevasta apteekista saa nyt ylellisiä luonnontuotteita, huonetuoksuja jne. Apteekin interiööri on omaa luokkaansa.

Palatsit

Palatseja Firenzessä riittää, mutta jos aikaa on muutamaan, niin suosittelen Palazzo Vecchiota sekä valtavaa Palazzo Pittiä Arnon toisella puolen. Molemmat palatsit ovat olleet Medicin suvun asuinkäytössä.

Ponte Vecchio, oli ainoa Arnon ylittävä silta, joka säästyi toisen maailmasodan pommituksissa.

Ponte Vecchio

Yllättäen on Hitleriä kiittäminen, että Ponte Vecchio, eli Arnon ylittävä vanha silta, on vielä jäljellä. Hän piti sitä niin kauniina, että lupasi olla pommittamatta sitä toisen maailmasodan aikana. Muut sillat pommitettiin, Ponte Vecchio jätettiin. Sillan pohjoispuolen alueelta löytyvät luksusliikkeet ja kaupunkipalatsit.

Yksi Firenzen viehättävämpiä museoita on Museo di Palazzo Davanzati. Se oli varakkaan Davanzati perheen koti aina 1300-luvun puolivälistä 1800-luvun alkuun. Jos on aikaa vain parille museolle, käy täällä.

Guccin museossa pääsee ihastelemaan mestarin luomuksia.

Muoti-ikoneita

Firenzestä oli lähtöisin moni maailmankuulu suunnittelija, joilla on nyt oma museo. Kenkäfriikit
suuntaavat Museo Salvatore Ferragamoon lähellä Ponte Vecchion siltaa. Täällä voi ihastella upeaa
kenkäkokoelmaa vaikuttavassa Spini Feronin palatsissa. Myös Guccio Gucci oli Firenzestä kotoisin. Piazza della Signorialla on Guccin museo, missä on huima kokoelma Guccin tuotantoa sekä pieni kauppa, mistä voi ostaa kotiin viemisiä.

Italialainen keittiö

Firenzessä on lukematon määrä ravintoloita, trattorioita ja kahviloita. Keskustan ravintoloissa on enemmän tai vähemmän samantapaiset ruokalistat, eivätkä ne paljon eroa toisistaan. Sisään kannattaa mennä sinne, joka miellyttää silmää.

Arnon pohjoispuolella, Santo Spiriton aukion laidalla ja ympäristössä on enemmän paikallisten suosimia ravintoloita samoin kuin San Niccolòn alueella.

Muutama oma ravintolasuosikkini on Ristorante Tre Pepi lähellä Santa Grocea ja Il Vezzo lähellä kauppahallia, Mercato Centralea, jonka yläkerrassa on monia kivoja lounaspaikkoja. Mercato Centralen ympärillä on katukojuja, joista löytää tinkaamalla edullisia laukkuja ja kesämekkoja. Gelatoa, italialaista jäätelöä myydään joka puolella.

Parhaat jäätelöt löydät paikoista, joissa jäätelö on kannen alla ”piilossa”. Hyvää gelatoa saa muun muassa La Strega Nocciolasta Duomon vieressä. All’Antico Vinaion valtaisan suosion saaneita schiacciate-leipiä jonotetaan Palazzo Vecchion takana Via dei Nerillä. Alkujaan katuruokapaikkoja oli vain yksi, mutta nyt niitä on suuren kysynnän takia useampi vieri vieressä. Somessa levinneiden kuvien vuoksi ylitsepursuavia leipiä jonotetaan nyt jokaisella kojulla.

Fiesolesta aukeaa upeat maiseman Firenzeen.

Retki Fiesoleen

Firenze veti puoleensa myös suomalaisia taiteilijoita. 1800-luvun lopussa ja viime vuosisadan alussa kaupungissa oleskeli pidempiä aikoja myös muun muassa taidemaalarit Helene Schjerfbeck sekä Ellen Thesleff. Taitelijat asuivat usein Fiesolen kukkuloilla, joka oli etruskien aluetta, kunnes roomalaiset valloittivat sen 283 eaa.

Joitakin vuosia myöhemmin roomalaiset perustivat laaksoon Florentian, eli Firenzen. Fiesole on suosittu lounaspaikka ja sinne pääsee kätevästi bussilla nro 7:llä Piazza della Libertàlta. Takaisin voi vaikka kävellä, sillä matka on vain seitsemän kilometriä, alamäkeen. Fiesolessa kannattaa käydä kukkulan korkeimmalla kohdalla, San Francescon luostarissa.

Retket lähiseuduille

Firenzen eteläpuolelle kannattaa lähteä viiniretkille. Chiantin alueella on useita viinitiloja, joilla pääsee tutustumaan viinikellareihin ja maistelemaan viinejä. Monilla tiloilla on tarjolla myös lounasta.

Mikäli et halua ajaa autolla, niin viinitiloihin pääsee tutustumaan myös järjestetyillä retkillä, jolloin ei tarvitse miettiä ajamista. Italiassa astui viime vuonna voimaan laki, joka kieltää autolla ajamisen puolen alkoholipromillen jälkeen. Greve in Chiantin lähellä sijaitseva Verrazano tarjoaa mielenkiintoista historiaa, hyvää viiniä ja lounasta päivittäin.

Aurinkoisena päivänä kelpaa maistella Marronaian pihalla tilan omia viinejä ja balsamicoja.

Kiintoisa retkikohde on myös San Gimignano, jota on kutsuttu myös Toscanan New Yorkiksi. Mahtisuvut osoittivat aikanaan vaurautensa rakentamalla taloihinsa toinen toistaan korkeampia torneja.

Parhaimmillaan San Gimignanossa oli liki sata tornia, joista on vielä jäljellä 14. Kaupunki on tunnettu Vernaccia-valkoviinistä. Täällä kannattaa varata viinin- ja balsamiconmaistelu ja lounas Marronaia-tilalla, mistä on upeat näköalat San Gimignanon kaupunkiin. Marronaiassa lounas tarjoillaan päivittäin.


Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen senior advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.