Visit Finland kutsui Rent a Finn -kampanjassaan matkailijoita ympäri maailman tutustumaan maailman onnellisimpaan maahan Suomeen. Yli 6 000 halukkaan joukosta on nyt valittu kahdeksan matkailijaryhmää, jotka pääsevät kokemaan luonnonläheistä elämänmenoa ja rauhoittumisen taitoa valittujen suomalaisten vieraina.
”Saimme yli 6 000 hakemusta 124 eri maasta, mikä ylitti kaikki odotukset. Myös kyselyitä ja haastattelupyyntöjä on tullut lähes kaikista maailman kolkista. Tämä kertoo siitä, että Suomi-brändi ja live like a local -trendi innostaa. Suomi houkuttelevana matkailumaana on edelleen nousussa”, iloitsee Heli Jimenez, Visit Finlandin markkinoinnista vastaava johtaja.
Kesävierailuille suuntaavat matkailijat valittiin videohakemusten pohjalta eri puolilta maailmaa. Jokaisella heistä on oppaanaan tavallinen suomalainen, joka avaa kotinsa tai kesäpaikkansa muutamien päivien ajaksi. Yhteisiin aktiviteetteihin voi kuulua esimerkiksi kalastamista, veneilyä, saunomista, lavatansseja tai vaikka marjastamista vieraan oman kiinnostuksen mukaan.
Onnellisuusoppaat ja kesällä Suomeen saapuvat Rent a Finn -matkailijat:
- Petri, Mathildedahl, vieraanaan: Amélie ja Rémi, Paris, Ranska
- Timo, Punkaharju, vieraanaan: Flavia, Carlo ja Giada, Pesaro, Italia (kuvassa)
- Hanna, Ansalahti, vieraanaan: Yantao ja Zishuo, Luoyang, Kiina
- Esko, Rovaniemi, vieraanaan: Preston, Marie, Savin ja Hobson, San Diego, USA
- Laura ja Joni, vieraanaan: Angelina ja Connor, Guangzhou, Kiina
- Juho, Nuuksio ja Porkkala, vieraanaan: Shun ja Misato, Tokio, Japani
- Katja, Helsinki, vieraanaan: Madeline; Köln, Saksa
- Linda, Utö, vieraat ilmoitetaan myöhemmin kampanjasivulla
Petri, Mathildedahl, vieraanaan: Amélie ja Rémi, Pariisi, Ranska
Petrin vieraaksi saapuvat Pariisista Amélie ja hänen isoveljensä Rémi. Amelié rakastaa luontoa ja sen rauhoittavaa vaikutusta, mutta suurkaupungin sykkeestä ei pääse usein irtautumaan luonnon helmaan. Hän luki lehdestä Rent A Finn -kampanjasta myöhään illalla ja innostui niin kovasti, että video oli pakko tehdä ja lähettää heti. Amélie on kirjalija Arto Paasilinnan suuri fani ja hän on hyvin innoissaan, että pääsee seikkailemaan kirjoissa kuvailtuihin maisemiin.
Timo, Punkaharju, vieraanaan: Flavia, Carlo ja Giada, Pesaro, Italia
Timon vieraaksi saapuvat Flavia ja hänen veljensä Carlo ja sekä veljen tyttöystävä Giada Pesadosta Italiasta. Tämä on heidän ensimmäinen vierailunsa Suomeen. Flavia on italian ja englanninkielen opettaja, jota kiinnostaa myös kuulla lisää maailmankuulusta, suomalaisesta koulujärjestelmästä. Hän harrastaa patikointia ja koko seurue odottaa kovasti Timon tapaamista.
Hanna, Ansalahti, vieraanaan: Yantao ja Zishuo, Luoyang, Kiina
Hannan vieraaksi Ansalahdelle saapuvat Yantao ja hänen poikansa Zishuo. Yantao toimii opettajana Luoyangissa, Kiinassa. Hän on kuullut vain hyviä asioita jokamiehen oikeuksista, luonnosta, saunomisesta ja pitkistä lomista. Hän toivoo saavansa kokea nämä heti ensimmäisenä vierailullaan Suomeen.
Esko, Rovaniemi, vieraanaan: Preston, Marie, Savin ja Hobson, San Diego, USA
Esko ja hänen puolisonsa Maria saavat vierailulle kokonaisen perheen San Diegosta, Californiasta, USA:n länsirannikolta. Hammaslääkäri Preston ja hänen taitelijapuolisonsa Marie sekä heidän kaksi eloisaa lastaan Savin ja Hobson innostuivat ajatuksesta heti. Perheellä on vahva suhde luontoon ja he yrittävät käydä puistossa päivittäin. Heidän kotiseudullaan ympäristö on aavikkomaista ja he odottavat pääsevänsä metsään seikkailemaan. Muita toivomuksia on keskikesän aurinko, sauna ja tietenkin Joulupukki
Laura ja Joni, vieraanaan: Angelina ja Connor, Guangzhou, Kiina
Laura ja Joni saavat Sodankylään kiinalais-englantilaisen pariskunnan, joka asuu Guangzhoussa. Angelina ja Connor tuntevat Suomen lähinnä Joulupukista ja Euroviisuista. He odottavat kokevansa luontoa, hiljaisuutta ja löytävänsä tasapainoa elämään.
Juho, Nuuksio ja Porkkala, vieraanaan: Shun ja Misato, Tokio, Japani
Elokuussa Juhon vieraaksi saapuu tuore morsiuspari: Shun ja hänen vaimonsa Misato. Shun haluaisi oppia saunakulttuurista lisää ja selvittää suomalaisen sisun syvimmän olemuksen. Misato on katsonut lapsuudessaan muumeja ja toivoo rauhoittumista luonnon helmassa, lintujen laulaessa.
Katja, Helsinki, vieraanaan: Madeline, Köln, Saksa
Madeline on kasvanut pienessä saksalaiskaupungissa nimeltään Wermelskirche, jossa hetket luonnossa ovat olleet läsnä jokapäiväisessä elämässä. Tällä hetkellä hän opiskelee urheilumatkailua Kölnissä, mutta jotain tasapainottavaa tuntuu puuttuvan. Hän on innoissaan Katjan tapaamisesta ja odottaa joogaamista meren lähellä ja haluaa oppia yhdistämään kaupunkielämän luontohetkiin.
Linda, Utö
Lindan vieraat ilmoitetaan myöhemmin kampanjasivulla.
Lähde: Visit Finland
Jaa artikkeli: