Risteilykausi jäi Helsingissä vaisuksi

Kuluneella kansainvälisellä risteilykaudella aluskäyntejä kertyi Helsingissä 90 kappaletta, selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Silti risteilyvieraita saimme vastaanottaa yhtä paljon kuin viime kesänä. Kaikkiaan Helsinkiin ja pääkaupunkiseutuun tutustumaan saapui lähes 163 000 kansainvälistä risteilymatkustajaa.

Huippuvuonna 2019 Helsinkiin tehtiin 303 risteilyvierailua ja kaupungissa vieraili 605 000 risteilyvierasta.

– Tällä kaudella alukset kulkivat täydempinä kuin edellisenä vuonna. Täyttöaste oli jopa yli 80 %, mikä kertoo siitä, että matkustajat ovat yhä kiinnostuneita vierailemaan täällä pohjoisella Itämerellä, kertoo Cruice and service development manager Jukka Haarni Helsingin Satamasta.
– Ja tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä ennakkovarausten perusteella voimme odottaa ensi vuodesta vilkkaampaa.

Kansainvälinen risteilykausi kesti huhtikuun puolivälistä syyskuun loppuun. 17 kerralla risteilijä myös yöpyi Helsingissä. Helsingissä ensimmäistä kertaa vierailleita aluksia oli 3. Kauden viimeinen kävijä oli MS Rotterdam, joka vieraili Hernesaaressa 30.9.2023.

Helsinkiin saapui eniten risteilymatkustajia Saksasta (38 %), USA:sta (19 %), Briteistä (17 %) ja Italiasta (4 %).

 

Lähde: Helsingin Satama

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X