Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Rovaniemen Lapland Hotels Sky Ounasvaara on uudistunut

Ounasvaaran huipulla sijaitseva Lapland Hotels Sky Ounasvaara on avautunut uudistuneena talvikauteen.

Laajamittaisessa remontissa klassisen hotellin sisustus sai harmoniset ja maanläheiset pohjoisen luontoon sointuvat sävyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Halusimme päivittää hotellin ilmeen tähän päivään sen ikonista ulkomuotoa vaalien. Lopputulos on upea ja se sulautuu luontevasti osaksi ympäröivää maisemaa. Ympäröivä luonto ja ikkunoista sisään tulvivat pohjoisen valoilmiöt ovat tärkeä osa hotellin sisustusta ja tunnelmaa”, Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta sanoo.

Hotellihuoneiden ja yleisten tilojen lisäksi Sky Ounasvaaran kokoustarjonta uudistui. Tarjolla on 100 hengen auditorion lisäksi myös kolme pienempää kabinettia.

Sky Kitchen & View -ravintola sai remontissa uudet puitteet ja samalla ravintolan tasoa nostettiin entisestään. Painotus puhtaisiin ja ainutlaatuisiin pohjoisen luonnon antimiin säilyy ennallaan. Jatkossa tasokkaassa ravintolassa tarjoillaan kolmen ja viiden ruokalajin yllätysmenuja. Yllätysmenujen rinnalla on saatavilla hieman rennompi bistro-lista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ravintolasalin suurista ikkunoista avautuva lappilainen luonto värittää jatkossakin ravintola-asiakkaiden vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa maisemaa.

 

Lapland Hotels Matkamessuilla osastolla 6b48.15

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.