Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Rovaniemi valittu maailman parhaaksi joulukohteeksi

Rovaniemi, Joulupukin virallinen kotikaupunki on äänestetty World Luxury Travel Awards -kilpailussa vuoden joulukohteeksi. World Luxury Travel Awards palkitsi 28. lokakuuta 2023 maailman parhaita hotelleja, kylpylöitä, ravintoloita ja matkailuliikkeitä. Tapahtumaa isännöi Grand Hyatt Ateena Kreikassa. Visit Rovaniemelle annettiin tunnustus ja palkinto maailman parhaana joulukohteena. Rovaniemelle saapuu tänä joulukautena enemmän matkailijoita kuin koskaan aiemmin, ympäri maailman.

World Luxury Travel Awards pyrkii nostamaan matkailualan yrityksiä ja antamaan heille tunnustusta saavutuksistaan ja laadukkaista palveluista. Kansainväliset matkustajat äänestävät joka vuosi neljän viikon aikana eri toimijoita useissa eri kategorioissa valitakseen voittajat.

”Olemme todella otettuja saadessamme tämän tunnustuksen. Haluamme kiittää kaikkia meitä äänestäneitä. Jokainen voi olla osa joulun taikaa Rovaniemellä, ympäri vuoden. Kiitos yhteistyökumppaneillemme ja matkailijoille, kun olette kanssamme jakamassa tätä taianomaista tunnelmaa.” kertoo Salla Tauriainen, Visit Rovaniemen PR & Media Manager.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Lähde: Visit Rovaniemi

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.