Rovos Rail Tansaniasta Angolaan

Tasokkaita junamatkoja tarjoava Rovos Rail tekee ensi vuonna historiallisen junamatkan Tansanian Dar es Salaamista Angolan Lobitoon 16. heinäkuuta.
Vastaavasti 2. elokuuta samainen matka tehdään Angolasta Tansaniaan.

Dar es Salaam on vanha tuttu kohde Rovosille jo vuodesta 1993, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun matkustajajuna tekee matkan Dar es Salaamista Lobitoon.

15 päivää kestävän junamatkan pituus on noin 4000 kilometriä.

Matkan hinta on lähtien 12.820 USD/henkilö.

Intian valtameren rannalta Atlantille vievän junamatkan ehdoton kohokohta tulee olemaan Kongon demokraattinen tasavalta.

Toinen highlight on kahden yön fly-in safari South Luangwan kansallispuistossa, joka on Sambian kuuluisin puisto.

”Tällä hetkellä varauksia on eniten tullut Sveitsistä, mutta myös hollantilaiset, amerikkalaiset, englantilaiset, eteläafrikkalaiset sekä saksalaiset tulevat olemaan hyvin edustettuina tällä erikoislaatuisella matkalla.
Suomalaisia junamatkustajia meillä oli viime vuonna lähes 190. Heidän suosikkikohteensa ovat edelleen Victorian putoukset.
On mielenkiintoista huomata, että suomalaiset haluavat yhä matkustaa ryhmissä, joskin FIT sektori on nyt myös hienoisessa kasvussa”, kertoo Heike Gerntholtz.

Viime vuonna Heike Gerntholtzille tuli täyteen tasan 20 vuotta Rovosilla. Hän on tunnettu myös suomalaisten matkailuvaikuttajien keskuudessa.

 

Timo Kauppinen
Kuva: Rovos Rail

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X