Galaxyn infokannella on voinut juhannuksesta alkaen seikkailla VR-lasien avulla kolmessa kohteessa: Lågskärin majakkasaari, Vrouw Marian hylky ja Seilin kirkkosaari.
Seikkailu on ilmainen ja sopii kaikenikäisille. Se on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
”Turun saaristo on todella upea, mutta monille vielä vieras luontokohde. Haluamme tuoda ainutlaatuisen saaristomme tutuksi sekä paikallisille että kauempaa tuleville matkustajillemme. Virtuaaliseikkailun myötä niin 11 h -saaristoristeilyn kuin muut Galaxyn matkustajat saavat pienen maistiaisen 20 000 saaren ja luodon upeudesta ja ihmeistä”, iloitsee Tallink Silja Oy:n aluejohtaja Nina Honkaranta.
Seikkailut on käsikirjoittanut ja toteuttanut suomalainen virtuaalitodellisuusstudio Zoan.
”Valitsimme kolme keskenään erilaista mutta mielenkiintoista kohdetta. Perehdyimme saarten historiaan ja tämän pohjalta laadimme käsikirjoituksen. Esimerkiksi Seilissä kulkija voi törmätä aaveisiin, jotka kertovat tarinoita saarella eläneistä ihmisistä ja Vrouw Marian hylystä löytyy kulta-aarre, kuvailee Zoanin markkinointijohtaja Laura Ala.
Kesän aikana saatavasta käyttökokemuksesta riippuen laitteisto voidaan hankkia myöhemmin myös muille Silja Linen laivoille.
Silja Lineltä kerrotaan, että laite on ollut erittäin suosittu ja se on ollut käytössä lähes tauotta. Se tulee olemaan Galaxyllä ainakin tämän syksyn.