Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Sallaan tulee kansallispuisto

Ympäristöministeriö on aloittanut valmistelut Sallan kansallispuistosta. Sallan kansallispuisto sijoittuisi Sallan matkailukeskuksen ja Venäjän rajan väliselle alueelle.

Vuonna 2017 perustettu 10 031 hehtaarin kokoinen  Sallatunturin luonnonsuojelualue on jo tällä hetkellä suojelualuetta. Tulevan kansallispuiston alueella on mittaamattoman arvokkaita luontoarvoja; tunturiylänköä, vanhoja metsiä, useita harvinaisia ja erämaisia lajeja, geologisia ja kulttuurihistoriallisia kohteita.

Maastopyöräilijät ja maisemaa Venäjän suuntaan. Kuva: Eeva Mäkinen.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kansallispuisto sijaitsisi myös Fennoskandian vihreällä vyöhykkeellä ja tarjoaisi ekologisen yhteyden Venäjän puolella sijaitseviin luonnonsuojelualueisiin.

Sallan kunnanhallitus esitti joulukuussa 2019 ympäristöministeriölle ja valtioneuvostolle kansallispuiston perustamista.

”Tunnelmat Sallassa ovat mahtavat ja kansallispuiston eteneminen antaa koronan keskellä erityisen kipeästi tarvittavaa uskoa tulevaisuuteen. Sallan luonto ja Salla kiittävät ympäristöministeri Krista Mikkosta ja ministeriön valmistelevia virkamiehiä. Nyt meillä on aurinkoinen näkymä ensi kevääseen”, toteaa kunnanjohtaja Erkki Parkkinen.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Sallan kunta

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.