Saunominen on Japanissa hyvin trendikästä.
Visit Finland on aloittanut Japanissa markkinointikampanjan, jossa houkutellaan japanilaisia matkustamaan Suomeen kokemaan saunaelämyksiä aidoimmillaan.
Kiinnostus saunaa ja saunomisen aikaansaamaa hyvinvointia kohtaan on Japanissa tällä hetkellä suuri. Innokasta saunojaa kuvaamaan on keksitty ihan oma terminsä ”saunner” ja lukuisat sauna-aiheiset tilaisuudet kiinnostavat erityisesti nuoria ja naisia.
Suomen 3 miljoonan saunan 100 helmeä
Suomessa lasketaan olevan noin 3 miljoonaa saunaa, joista Visit Finlandin japaninkielisellä sivustolla esitellään kampanja-aikana kaikkiaan 100 saunaa eri puolilta Suomea. Kampanja alkoi syyskuussa 30 saunalla ja jatkuu ainakin ensi vuoden.
Kampanjaan liitettävien saunojen pitää olla helposti saavutettavissa ja käytettävissä ympäri vuoden, esimerkiksi yleisiä saunoja tai mielenkiintoisten majoituskohteiden saunoja. Myöhemmässä vaiheessa kampanjassa esitellään myös erikoisempia saunaelämyksiä, esimerkiksi erilaisia tilaussaunoja, kuten jää- ja lauttasaunoja.
Sauna Goshuincho
Kampanja yhdistelee suomalaista ja japanilaista kulttuuria innostamalla matkailijoita keräämään 10 leimaa valikoiduista saunoista Suomessa ja Japanissa. Leimojen kerääminen on yleinen harrastus etenkin nuorten japanilaisten keskuudessa.
Perinteinen ”Goshuincho” on vihkonen, johon kerätään leimoja esimerkiksi temppelikäynneistä. Kampanjaa varten on tuotettu oma Sauna Goshuincho -vihkonen, jonka kannessa on suomalaisen Kaunisteen kuviota. Leimojen kerääminen alkoi marraskuussa.
Vieraile kampanja-sivustolla
japaniksi https://www.visitfinland.com/ja/sauna/
englanniksi https://www.visitfinland.com/top-finnish-saunas/
Lähde: Visit Finland
Jaa artikkeli: