Sokos Hotelleja uudistetaan vauhdilla ympäri maata

Uusia Sokos Hotelleja on tulossa ympäri maata, ja samalla moni klassikkohotelli on käynyt läpi uudistuksen, jossa yksilöllinen identiteetti ja tarina tuodaan aiempaa vahvemmin esiin.

– Me haluamme saada suomalaiset rakastamaan hotelleja, ja siksi teemme monenlaisia hotelleja, jotka vastaavat hyvin erilaisiin tarpeisiin. Jokaisella hotellillamme on myös paikallinen identiteetti, johon henkilöstö on hyvin sitoutunut, sanoo Sokos Hotellien ja Suomen Radisson Blu Hotellien kaupallinen johtaja Nina Nieminen.

Moni Sokos Hotelli on ikoninen maamerkki: esimerkiksi Original Sokos Hotel Puijonsarvi Kuopiossa, Original Sokos Hotel Ilves Tampereella, Original Sokos Hotel Kimmel Joensuussa ja Solo Sokos Hotel Torni Helsingissä.

Paikallisuus näkyy myös rakennus- ja uudistusprojektien yhteistyökumppaneissa. Paikallinen, osuustoiminnallinen yritys haluaa hyödyttää paikallisia toimijoita ja esitellä paikallista osaamista sekä kotimaisille että ulkomaisille hotellivieraille.

– Esimerkiksi Original Sokos Hotel Lappeen uudistuksessa työskentelee useita paikallisia yrityksiä erilaisissa tehtävissä ja vastuissa, kertoo Nieminen.

Mittavasti uudistuvan Sokos Hotel Lappeen konseptit syntyivät Etelä-Karjalan ja Lappeenrannan inspiroimina. Syntyi kaksi erilaista huoneteemaa, Paatti ja Pihka, jotka ilmentävät höyrylaivatunnelmaa ja oodia käsityöosaamiselle ja puulle materiaalina. Hankkeen suunnittelua ja tulevaa rakentamista ohjaa vastuullisuus, joka näkyy energiatehokkuudessa sekä materiaali- ja kalustehankinnoissa.

Uusi Sokos Hotelli Kolin kansallismaisemiin

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa rakentaa parhaillaan Kolin kylälle uutta hotellia. Lisämajoitustilojen rakentaminen Ukko-Kolin huipulla sijaitsevaan Break Sokos Hotel Koliin ei ollut vastuullisen matkailun näkökulmasta mahdollista, joten uudisosalla ohjataan matkailijoita Kolin kylälle. Juhannuksesta eteenpäin Break Sokos Hotel Koli koostuu Ukko-Kolin huipulla olevasta maisemahotellista sekä kylällä sijaitsevasta uudesta hotellista, Break Sokos Hotel Koli Kylästä, jossa on 130 huonetta.

Suunnittelun lähtökohtana on kestävä matkailu. Break Sokos Hotel Kolilla on sekä Sustainable Travel Finland- että Green Key -tunnukset osoituksena kestävän matkailun eteen tehtävästä työstä. Uuteen hotelliin tulee muun muassa oma maa-asenteinen aurinkosähkövoimala, ja lämmön lähteeksi maalämpö. Sähköautojen latauspisteitä on 10 autolle. 

– Break Sokos Hotel Koli on ollut tähän asti melko lailla täyteen varattu ympäri vuoden. Uuden hotellin ansiosta aiempaa useamman matkailijan on mahdollista tutustua kansallismaisemiin, joita on ihailtu vuosisatoja. Vaellusreitit lähtevät hotellin pihapiiristä, ja hotellilta saa vuokrata varusteita, Nieminen sanoo.

Helsingin 1930-luvun klassikkohotellit avautuivat täyteen loistoonsa

Mittavan uudistuksen jälkeen keväällä avatut Solo Sokos Hotel Torni ja Solo Sokos Hotel Helsinki juhlivat ainutlaatuista historiaansa.

Kluuvikadulla sijaitseva Hotelli Helsinki oli vuonna 1930 valmistuessaan Suomen ensimmäinen suurhotelli. Klassismia edustavan rakennuksen suunnitteli arkkitehti Pauli E. Blomstedt, ja vanhan kivitalon tunnelma on säilynyt ja jopa nostettu uudistuksessa entistä näkyvimmin esiin. Ympäröivä Helsinki näkyy värimaailmassa, tapettikuoseissa ja muissa yksityiskohdissa.

– Hotelli Torni on aina ollut edelläkävijä Helsingissä. Jatkamme tätä tarinaa esimerkiksi hotellin osteribaarissa, alkoholittomissa cocktaileissa ja mahdollisuudessa varata aamiainen Tornin 12. kerrokseen, Nieminen sanoo.

Yksilöllisiin tarpeisiin vastaa palvelutasoltaan toista ääripäätä edustava, Espoon Keilaniemessä sijaitseva Heymo 1 by Sokos Hotels, jossa asiakas maksaa vain niistä palveluista, joita valitsee.

– Työmatkustajilla on erilaisia tarpeita ja toiveita matkoillaan. Sokos Hotellien neljä erilaista hotellityyppiä vastaavat näihin tarpeisiin loistavasti. Joskus vieraamme haluaa hotelliyöpymiseltä lähinnä erinomaisen sängyn ja hyvät unet. Staycation-lomalla taas toiveissa voi olla Solo Sokos Hotel Tornin kello viiden tee tai aamiainen näköalalla. Haluamme kohdata kunkin vieraan tarpeet yksilöllisesti sekä monipuolisella hotellitarjonnalla että palvelullamme, jonka tärkein tehtävä on onnellistaa vieraamme.

 

Lähde: Sokos Hotellit

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X