Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Summer Fun Finland workshop

Kolmas Summer Fun Finland workshop – tapahtuma järjestettiin Messukeskuksessa viime viikolla.

Kyseessä oli ToolBox Consulting Oy:n järjestämä matkailualan kansainvälinen myyntitapahtuma, jonka tarkoituksena oli markkinoida ja myydä Suomen, Pohjoismaiden sekä Baltian kesämatkailutuotteita kansainvälisille ostajille. Tapahtumassa oli mukana 86 ostajaa 25 maasta. Tämän lisäksi myyjiä oli 55 niin Suomesta, Virosta, Liettuasta kuin Norjasta. Varsinaisen workshopin lisäksi tapahtuman yhteyteen kuuluivat myös pre ja post tour- matkat eri puolille Suomea sekä Get together – iltajuhla.

Vuosi 2020 on ollut matkailualalla hyvin haasteellinen ja suuri osa tapahtumista on peruttu, ne on siirretty myöhempään ajankohtaan tai muutettu sähköisiksi tapahtumiksi. Summer Fun Finland workshop 2020 on ollut yksi harvoista toteutuneista tapahtumista tänä vuonna. Se koettiinkin piristyksenä haasteellisen ajan keskellä. Osallistujat kertoivat ajatuksiaan kuluneesta vuodesta, tästä tapahtumasta ja sen merkityksestä omaan liiketoimintaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mennyt kesäkausi

Tämän vuoden myynnit ovat olleet pandemiasta johtuen paljon alhaisemmat kuin muina vuosina. Menneenä kesänä asiakkaina olivat pääsääntöisesti kotimaiset matkailijat mutta myös ulkomaisia matkailijoita kävi jonkin verran, matkustusrajoitusten puitteissa.

Yrittäjä Minna Murtonen, Äksyt Ämmät Oy .

Nurmeksessa sijaitseva, mm. luonto- ja aktiviteettimatkoja myyvän Äksyt ämmät Oy:n Minna Murtonen kertoo menneestä kaudesta ”kyllähän tämä aika hurja tilanne on ollut kun koko maailma pysähtyy. Onneksi kotimaiset matkailijat löysivät meidät kesällä, se oli todella hienoa. Sitten vielä elokuussa saksalaiset ryhmämme pääsivät tulemaan.”

Senior Consultant Brudy Han Zhao, BEAP Education.

Korona-aalto on liikkunut ympäri maailman, joten tautitilanteet ovat vaihdelleet eri aikoina eri alueilla. Pekingissä ja Helsingissä toimistoja pyörittävän, Suomen ja pohjoismaiden incoming-toimintaan erikoistuneen BEAP Educationin Senior Consultant Brudy Han Zhaon näkökulmasta tämän vuoden tilanteet ovat olleet haastavia. Pandemia koettiin ensin Kiinassa ja myöhemmin keväällä Suomessa. ”Arvioimme että tilanne Kiinassa on nyt parempi mutta Euroopan tilanne ei ole vielä hyvä. Tästä johtuen ensimmäiset kansainväliset matkat toteutuvat todennäköisesti aikaisintaan ensi vuonna, ehkä kesällä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Fyysisen tapaamisen merkitys

Sales Manager Tiina Isotamm, Eckerö Line Ab Oy.

Haastavasta tilanteesta huolimatta osallistujat iloitsivat saadessaan ottaa jälleen osaa tapahtumaan, jossa oli mahdollisuus tavata ihmisiä henkilökohtaisesti. Sales Manager Tiina Isotamm Eckerö Linelta kertoi omasta kokemuksestaan ”Tällä hetkellä on kyllä tarjolla webinaareja mutta ei tämänkaltaisia tapahtumia. Tämä on itselläni ensimmäinen fyysinen tapahtuma helmikuun jälkeen. Olen osallistunut Summer Fun Finland workshopiin myös aiempina vuosina ja olen kokenut tapahtuman laadukkaana ja se on lisännyt bisnestä. Tänä vuonna oli erityisen tärkeää päästä tapaamaan ihmisiä henkilökohtaisesti koska kaikki on nyt pääsääntöisesti sähköisissä kanavissa. Liiketoiminta ei kuitenkaan ole pelkkää bisnestä, se on myös ihmisten aitoa kohtaamista.”

Toimitusjohtaja Gianfranco Costeniero, matkatoimisto Cielo Azzurro.

Matkailun myyntitapahtumilla on tärkeä merkitys niin myyjien kuin ostajien liiketoiminnalle. ”Nämä ovat erittäin tärkeitä tapahtumia. Löydämme täältä uutta sisältöä, kun haluamme kehittää tuotteitamme. Olen tavannut täällä ihmisiä, jotka olen tuntenut jo vuosia, mutta olen tutustunut myös uusiin ihmisiin. Lisäksi olen löytänyt uusia tuotteita. Olen hyvin tyytyväinen tähän päivään”, italialainen matkanjärjestäjä Gianfranco Costeniero Cielo Azzurro-nimisestä matkatoimistosta toteaa.

Toimitusjohtaja Jouko Kaunisvaara, Nordic International Marketing and Consulting Oy.

Toimitusjohtaja Jouko Kaunisvaara Nordic International Marketing and Consulting Oy:stä kertoo ajatuksistaan tähän tapahtumaan osallistumisesta ”Olen tehnyt tätä vuosikymmeniä ja näitä tapahtumia on aika vähän. Tapahtumat on kaikki siirretty hamaan tulevaisuuteen. Tämä on yksi niitä harvoja tapahtumia, jotka toteutuvat. Se oli yksi syy tulla. Nyt on tärkeää tehdä jotakin asioiden ratkaisemiseksi”.

Han Zao koki hiljaisemman ajanjakson hyväksi tapahtumaan osallistumiselle ”Tämänkaltaiset myyntitapahtumat tuovat aika merkittävän arvon yrityksellemme. Käytännössä olemme jatkuvasti hyvin kiireisiä ja työn touhussa. Erityisesti tänä vuonna meillä on ollut tilaa hengittää, jolloin on ollut mahdollisuus istua alas ja suunnitella enemmän asioita, jotka liittyvät myyjiimme ja asiakkaisiimme. Tämä ajankohta oli erittäin sopiva yhteistyökumppanien tapaamiseen ja paikka oli hyvä”.

Hybriditapahtuma

Pandemia on muuttanut monen yrityksen toimintaa lisäten sähköisten palveluiden käyttöä. Myös Summer Fun Finland workshop-tapahtuma järjestettiin tänä vuonna ns. hybriditapahtumana, jossa osa osallistujista tapasi toisiaan online-yhteyden kautta ja osa oli paikan päällä Messukeskuksessa. Joillekin tämä oli uusi ja haastava tapa osallistua ja toisille online-toiminnallisuuden käyttäminen oli luontevaa ja sen käytön koettiin tuovan helpotusta tapaamisiin.

Eihän tämä korvaa sitä henkilökohtaista, kasvotusten tapahtuvaa tapaamista. Tässä tilanteessa etätapaamisen mahdollisuus on kuitenkin hyvä ratkaisu ja uskon, että nämä tulevat jatkumaan, vaikka tilanne paraneekin. Uskon, että tällä on tulevaisuutta”, Kaunisvaara toteaa.

Myös Murtosella oli samankaltaisia ajatuksia: ” Tämä on ollut hieno mahdollisuus. Mietin ensin, olisinko osallistunut tapahtumaan kotoa, kun tulen Nurmeksesta asti. Mutta toisaalta tässä on tukea saatavilla, mikäli tulee ongelmia. Sitten tietysti kollegoja on mukava nähdä, ketä on tullut paikanpäälle.”

Hybriditapahtuma mahdollistaa tapaamiset myös silloin, kun osallistuja ei jostain syystä pääse matkustamaan. Isotamm toteaa ”Tämä on hyvä toimintatapa. Osan tapaamisista voi sopia onlineen, kun taas osan voi toteuttaa fyysisesti, se on hyvä yhdistelmä. Näin on mahdollista tavata myös niitä ihmisiä, jotka eivät pääse tulemaan paikan päälle. Joku saattaa sairastua tai ei pääse muusta syystä tulemaan. Jos ihmiset saa kiinni näistä kanavista, se on aina parempi kuin jos ei pääsisi tapaamaan lainkaan.”

Tapahtuman jälkeen osa osallistujista jatkoi iltaa Get together – iltajuhlan parissa. Asiantuntevat Helsinki oppaat isännöivät iltaa kauniissa Uunisaaressa, jossa vieraat saivat maistella kotimaisia herkkuja tunnelmallisessa ravintolassa suomalaisen klassisen musiikin säestyksellä. Seuraavana päivänä osa asiakkaista jatkoi vielä muutamalle fam-matkalle.

Tuula Mieskonen
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.