Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Suoma: Suomalaisilta löytyy halukkuutta matkailla kotimaassa edellisvuosien tapaan

Suomalaisilta löytyy intoa matkailla kotimaassa, mutta kohonneet hinnat vaikuttavat suunnitelmiin ja matkabudjettiin. Suoma ry kokosi koko kesän vinkkilistan pienen budjetin piilevistä kotimaan helmistä ja muistuttaa, että paneutumalla kotimaan monipuoliseen valikoimaan löytyy varmasti kohteita pienemmällekin budjetille tai lyhyempien kilometrien lähilomaan. 

Suomalaisten matkailuhalukkuutta vuonna 2023 kartoittaneen kyselyn mukaan valtaosa (69 %) suomalaisista aikoo matkustaa kotimaassa samalla tavalla kuten aikaisempinakin vuosina. Moni suunnittelee kuitenkin reittisuunnitelmansa ja matkabudjettinsa hintojen nousun vuoksi erityisen tarkasti tänä kesänä. 36 prosenttia suomalaisista kertoo, että nykyinen maailmantilanne vaikuttaa erittäin tai melko paljon lomasuunnitelmien tekemiseen.

Suomalaisia kiinnostaa kotimaassa matkaillessa ennen kaikkea uusien luontokohteiden löytäminen (81 %), paikkakuntien nähtävyyksiin tutustuminen (78 %) ja ruokaelämykset (67 %).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Moni suunnittelee lähilomia tälle kesälle 

Suoma ry:n marraskuussa 2022 teettämässä kyselytutkimuksessa joka neljäs suomalainen arvioi, että ei aio vierailla maksullisessa majoituskohteessa ollenkaan. Sen sijaan nämä vastaajat kertovat tekevänsä päivämatkoja lähiseuduille (23 %) tai lomailevansa omalla mökillä (25 %) tai kotona (33 %).

Suoma ry:n puheenjohtaja Maisa Häkkinen kannustaa jokaista tutustumaan kotimaan tarjontaan tänä kesänä, vaikka matkabudjetti olisi edellisvuosia tiukempi.

“Suomesta löytyy ainutlaatuinen määrä edullisia ja jopa täysin ilmaisiakin luonto- ja kulttuurikohteita, joihin on helppo suunnata myös kotoa tai kesämökiltä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kotimaan kohteet tarvitsevat matkailijoita säilyttääkseen elinvoimansa 

Häkkinen muistuttaa, että myös matkailuyrittäjien taloutta on koetellut kahden vuoden ajan pandemia, ja sen jälkeen Ukrainan kriisistä alkaneen inflaation myötä kohonneet kustannukset ovat tuoneet uuden haasteen.

“Jokainen matkailija otetaan varmasti tänä kesän erityisen ilolla vastaan. Loman viettäminen nimenomaan kotimaassa on nyt entistäkin tärkeämpää. Sitä kautta tuetaan suomalaista työtä ja pientenkin paikkakuntien elinvoimaisuutta.”

Seitsemättä vuotta käynnissä oleva kotimaanmatkailun yhteiskampanja 100 syytä matkailla Suomessa kokoaa tänä kesänä uudet valikoidut kotimaan kohteet 100syytä.fi -sivustolle entistä laajemmin. Sivustolta löytyy erityisen paljon pienien matkailukohteiden tarjontaa sekä monipuolisesti ajankohtaisia vinkkejä esimerkiksi meren ja sisävesien saaristoalueista, sekä rannikko- ja sisävesiristeilyistä. Lisäksi löytyy inspiraatiota lähilomailuun ja pienen budjetin reissuihin ympäri Suomea.

Häkkinen taustoittaa, että kampanjan päämääränä on alusta asti ollut valtakunnallisen näkyvyyden mahdollistaminen myös pienemmille kotimaisille yrityksille.

“Haluamme tehdä matkailun kotimaassa mahdollisimman helpoksi ja innostavaksi ja koota yhteen kotimaan ainutlaatuiset kohteet ja piilevät helmet, jotka saattavat olla esimerkiksi vain paikallisten tiedossa. Keskinäisen kilpailun sijaan kotimaan matkailumarkkinoinnissa keskitytään yhteistyöhön – ja tänä kesänä sitä tarvitaan taas erityisen kipeästi!”

 

Suoma ry:n vinkit pienen budjetin piileviin matkailuhelmiin: 

  1. Sottunga, Ahvenanmaa: Ahvenanmaan saaristossa sijaitseva idyllinen 113 asukkaan saari on myös Suomen pienin kunta.
  2. Kulttuuritehdas Manilla, Turku: Entisestä 1800-luvun viinatehtaasta on kuoriutunut nykypäivän eläväinen kulttuurikeidas, joka kuhisee taiteellista toimintaa ja yhteisöllisyyttä.
  3. Parikkalan Patsaspuisto: Huima ja hämmentävä yli 500 betonipatsaan puisto, jonka taiteilija on rakentanut omaan pihaansa. Kesäisin löytyy myös kaunis kukkapuutarha.
  4. Sunilan tehdas, Kotka: Kotkan Sunilan sellutehdas sekä työväestön merellinen metsälähiö on Aino ja Alvar Aallon laajin toteutunut suunnittelutyö.
  5. Taiteen talo, Turku: Rettigin vanhan tupakkatehtaan kiinteistössä sijaitseva uusi Taiteen talo kokoaa saman katon alle rikasta taide- ja kulttuurikuhinaa Turun Vanhankaupungin sydämeen.
  6. Malva, Lahti: Vuonna 2022 avatun visuaalisten taiteiden museon erikoisuutena on vuorovaikutteinen kävijävirran mukaan muuttuva Ahto-teos.
  7. Neristan, Kokkola: Alunperin merimiesten ja käsityöläisten puutalokaupunkialueella on jäljellä 12 korttelin edestä satoja suloisia puutaloja, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta.
  8. Kobba Klintar, Ahvenanmaa: Vain 10 minuutin taksivenematkan päässä Maarianhaminasta odottava karu, mutta kaunis silokallikoinen luotsisaari.
  9. Perinnepurjelaiva Österstjernan, Loviisa: Loviisan Laivasillalta löytyvä puinen laiva huokuu menneiden aikojen merimatkatunnelmaa, ja mukava miehistö tarjoilee murkinat sekä päälle hyvät tarinat.
  10. Kylmäpihlaja, Rauman Saaristo: Helposti ilman omaa venettä saavutettava Selkämeren kansallispuiston saaristohelmi tunnetaan majakastaan, jossa voi myös yöpyä.
  11. Taattisten tila, Naantali: Merimaskun maalaisidyllistä löytyy upea B&B sekä taiteilijaresidenssi. Pihapiirissä voi silitellä kotieläimiä, herkutella kesäkahvilassa ja puuhastella vaikka keramiikkapajassa.
  12. Märket-majakkasaari, Ahvenanmaa: Pikkuruisella kallioluodolla nököttävää Märketin majakkaa on kunnostettu talkoovoimin vuodesta 2007. Talkooporukkaan on mahdollista hakea mukaan vapaaehtoiseksi!
  13. Kaunissaari, Pyhtää: Seesteisiä hiekkarantoja ja paahteelta tuoksuvia männikköjä kalastajatalojen kaverina. Upeaa leirinuotiotunnelmaa kesäretkelle.
  14. Fäboda, Pietarsaari: Hämmästyttävän hienolta ulkoilualueelta löytyy laguunimaisia hiekkarantoja, luontopolkuja ja merenrantakallioilla mutkittelevia pitkospuureittejä.
  15. Alpon Savanni, Kauhajoki: Alpon Savanni on ITE-taiteilija Alpo Koivumäen patsaspuisto pihapiirissä, johon mies on rakentanut yli 150 ällistyttävän ilmeikästä eläinhahmoa lähes 30 vuoden aikana.
  16. Toivakan kirkko, Toivakka: Kirkon ainutlaatuiset kattomaalaukset herättivät aluksi pöyristystä, mutta nykyään ihastusta. Alvar Aalto suunnitteli kirkon kattomaalaukset, joiden päälle Pellervo Lukumies maalasi pop-Jeesuksen.
  17. Vinhan kirjakauppa, Ruovesi: Vuonna 1903 perustettu liike on paljonkin enemmän kuin kirjakauppa. Pieneen mutta pakahduttavaan kulttuurikeskukseen kuuluu kahvila ja muutama majoitushuone.
  18. Tämäkohtu, Kolmperse ja Runkkalanlaht, Karkkila: Kauniita ja persoonallisesti nimettyjä erämaajärvia kannattaa tutkia esimerkiksi kajakin tai kanootin selästä.
  19. Kevon kanjoni, Utsjoki: Kevon kanjoni on Suomen suurin ja lisäksi oikeastaan ainut, joka pärjää myös kansainvälisessä vertailussa. Lähes 40 km pitkän ja paikoin 80 m syvän kanjonin vaikutusta hengitykseen on kuvailtu salpaavaksi.
  20. Muumiokirkkoherra Rungiusm, Keminmaa: Keminmaan vanhassa kirkossa on esillä 1600-luvulla elänyt kirkkoherra Rungius, jonka muumio on suosittu nähtävyys.
  21. Jalavan kauppa, Taivalkoski: Harvaan kyläkauppaan mahtuu yhtä paljon historiaa sekä hyllykaupalla kiinnostavaa katsottavaa ja ostettavaa kuin Suomen vanhimpaan toiminnassa olevaan kauppaan.
  22. Skata, Pietarsaari: Vanha merimiesten kotikortteli on Suomen suurimpiin kuuluva yhtenäinen puutaloalue, joka valloittaa värikkäiden talojen kimaralla.
  23. Rokansaari, Puumala: Saari ei ole autio, mutta hyvin harvojen tiedossa. Upeiden hiekkarantojen ja harjujen lisäksi saarelta löytyy sauna – sekä useampi lampi, kuten turkoosivetinen Umpilampi. Pääset laskeutumaan sinne suoraan saunasta!
  24. Öjan kalastajakylä, Kokkola: Suojaisan merenlahden poukamassa sijaitseva kylä henkii sielukasta saaristotunnelmaa vierasvenesatamineen ja uimarantoineen.
  25. Tyynelän tonttula, Luoto: Käsityönä tehtävät Tyynelän Tontut majailevat idyllisessä 1700-luvun pihapiirissä.
  26. Tankarin majakkasaari, Kokkola: Maankohoamisen myötä merestä noussut luoto on tunnelmallinen näky harmaantuneine kalamajoineen ja venelaitureineen. Saaren keskellä katseen vangitsee hurmaava punavalkoinen majakka.
  27. Oranki Art, Pello: Oranki Art on uudistuva, useiden taiteilijoiden yhteistyönä toteutettama ympäristötaidenäyttely Pellossa.
  28. Saaristomeren kansallispuisto: Maailman saaririkkaimpaan kansallispuistoon kuuluu yli 2 000 mannerjään ja aaltojen muovaamaa ainutlaatuista saarta ja luotoa, esimerkiksi mystisen karu Jurmo.
  29. Koskikalastus, Vantaa: Tikkurilankoski on nykyään padoton, ja taimen kavereineen nousee vapaasti Tikkurilan keskustaan.
  30. Ruokolahden Kummakivi: Jääkausi on jättänyt jättimäisen Kummakiven keikkumaan kalliolle 10 000 vuotta sitten. Saimaa UNESCO Global Geoparkista löytyvän kiven kummallisuutta lisää paikallisen legendan mukaan sen sisältä kumpuava kaiku. Kepillä kumauttaessa kuulostaa kuin kivi olisi ontto sisältä.

Lähde: https://100syyta.fi/
Kuva: Visit Rauma

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.